Kiekko

Tiukka selvitys: Miksi Lukon ja Pelicansin kausi päättyi pettymykseen? – "Jotain vikaa siinä on"

Lukko jäi pettymyksekseen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Ässien jalkoihin. Lupaavasti alkanut kausi uuden päävalmentajan Pekka Virran johdolla ei kantanut kevääseen.

Kiekkokiukaalla Petteri Sihvonen antaa pyyhkeitä sille, että Lukko ei pitänyt kiinni pelitavastaan.

– Olisi pitänyt pötkiä pidemmälle. Kun puhutaan Rauman Lukosta, puhutaan nopeasti rahasta ja resursseista. Otan itselleni tärkeimpään asiaan kiinni, eli peliin: Virran olisi pitänyt pitää kiinni alkuperäisestä pelikirjastaan. Lukko pelasi alkukaudella parempaa jääkiekkoa kuin muut joukkueet, mutta sitten ote katosi, Sihvonen sanoo.

Sihvonen huomauttaa, että Lukko myös muuttui kesken kauden, eikä Virran peräänkuuluttama ryhmäytyminen onnistunut.

Lukosta jäi leijumaan kuva, että se ei ollut lopulta riittävän yhtenäinen.

– Yksi ongelma on myös se, että mikä Lukko oli joukkueena syvärakenteeltaan. Nippu on aika ikääntynyt ja loukkaantumisherkkä. Käännän katseeni uuteen urheilujohtajaan, Kalle Sahlstedtiin, että Lukko ei ole jatkossa seura, josta haetaan vain rahat pois. Sahlstedtilla on tärkeä rooli myös siinä, että pesää saadaan putsattua johdossa. Ylimmässä johdossa on jotain vikaa kun tulokset sakkaavat lähes kerta toisensa jälkeen, Sihvonen alleviivaa.

Pelicansin kolmen vuoden projekti Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen komennossa päättyi tappiolla SaiPalle pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Kuten Kiekkokiuas uutisoi jo ensimmäisenä, että Ville Nieminen neuvottelee seuran kanssa ja tulee olemaan Pelicansin seuraava päävalmentaja.

– Jollain lailla tuntuu siltä, että intohimoisilla lätkäjätkillä meni hieman yli. Ehkä myös Nurmisen olisi aika siirtyä sivuun, tai muuten Pelicans ei uudistu riittävästi, Sihvonen kommentoi.