Kiekko

Valtteri Puustinen ja Arto Laatikainen palaamassa HPK:n kokoonpanoon

Valtteri Puustinen ja Arto Laatikainen saattavat palata jo perjantaina TPS-ottelussa joukkueen vahvuuteen.
Valtteri Puustinen on Cody Kunykin jälkeen ollut HPK:n toiseksi paras pistemies tällä kaudella. Kuva: Tomi Vesaharju, arkisto

HPK on saamassa tärkeitä palasia takaisin joukkueensa kokoonpanoon.

Liigan pistepörssissä jaetulla 20. sijalla oleva hyökkääjä Valtteri Puustinen ja runkopuolustaja Arto Laatikainen saattavat pelata jo perjantaina Kerhon kotiottelussa TPS:ää vastaan.

– Puustinen on ollut jo akatemiajäillä ja joukkueen jäillä. Hän kävi ilmoittamassa olevansa lähellä pelikuntoa. Katsotaan huomenna aamulla, miten ketjut siitä soljuu ja pelaako hän huomenna vai ei, maalivahti- ja videovalmentaja Juha Lehtola paljasti torstaina HPK:n medialounaalla.

Laatikaisen paluu on vielä Puustisenkin paluuta todennäköisempää.

– On myös mahdollista, että Laatikainen palaa vahvuuteen. On todennäköistä, että hän pelaa, Lehtola kertoi.

Puustinen on iskenyt alkukauden 34 ottelussa tehot 13+17=30 ja Laatikainen 30 ottelussa tehot 1+7=8.

Puustinen pelasi viimeksi 4. tammikuuta HIFK:ta vastaan ja Laatikainen 8. tammikuuta Pelicansia vastaan.

Päivän lehti

25.2.2020