Julkaistu: 06.08.2017 02:00

Keskustan yöelämä vaipuu horrokseen

Onko sunnuntaikankkunen? Oliko rankat kotibileet vai istuitko kostealla nurmikolla kirkkopuistossa?

Alebaarissa tai Pilkkeessä et varmaan ollut tai jos olit, taisivat tosiaan olla hurjat kujeet.

Lyhyessä ajassa kumpikin baari on mennyt nurin. Hämeenlinnan yökerhot kaikkoavat kaupungista yksi toisensa jälkeen.

Baareissa käymisen kulttuuri on muuttunut sukupolvien vaihtuessa. Enää ei tarvitse mennä tahmaiselle tanssilattialle tutustumaan uusiin ihmisiin, kun tahmea kosketusnäyttökin riittää.

Nuoret tissuttelevat mieluummin kotona tai karkaavat illanviettoon isolle kirkolle ja Manseen. Meidän silmissämme Hämeenlinna näyttää vain nuhjuiselta aavekaupungilta.

Baarit yrittävät niellä biljardipallon kokoista ongelmaa. Hämeenlinnassa ei vain ole tarpeeksi nuoria läheisyydenkaipuisia alkoholisteja.

Voi harmi.

Ratkaisuna ilmiöön yökerhot polkevat hintoja.

Epätoivoisimman yrityksen kunniamerkin nappaa Alebaari, joka keväällä tarjosi asiakkailleen ilmaisia ämpäreitä. Lopulta edessä on ovien sulkeminen.

Yökerho Pilke koki viikko sitten saman kohtalon.

Outi Mertamo antoi haastattelun Resta Investin saneerauspäätöksestä (HäSa 4.8.2017). Hän kertoi, että Pilke aiheutti raskaat tappiot. On harvinaista, että yrittäjä haluaa vapaaehtoisesti kommentoida kurjaa lopputulosta.

Ihmisiä kiinnostaa, miksi baarit tulevat ja menevät. Kannattamattomasta bisneksestä ei ole tietenkään kiva puhua, joten arvostan avoimuutta paljon.

Toisilla taas on tyhjiä ravintolalaivoja ja toiset nakkelevat niskojaan vuokranantajille. Nämä veijarit lukeutuvat usein kastiin, joka ei halua tekemisiään painettavan lehteen.

Yleensä tiskin alla on silloin salaisuuksia, jotka eivät kestä päivänvaloa.

Uusia tuulia kaivataan pyyhkimään tomut keskustasta.

Ihmiset narisevat, ettei kaupungissa ole kunnon yöelämää, mutta aina kun joku tuo tänne viihdekeitaansa, ei jonoa kerry lainkaan.

Ehkä aiemmissa konsepteissa oli jotakin olennaista pielessä.

Lokakuussa Sirkuksen tiloihin tulee viimein kaivattua toimintaa. Saa nähdä, onnistuuko Fifth Avenue viettelemään Hämeenlinnan yökukkujat puolelleen.

Mökäöljyä Alkossa. Kuva: Seppo Pessinen / HäSa / arkisto

Tipaton tammikuu on tältä erää ohi. Seuraavat 11 kuukautta voimme taas uskoa, ettei tippa tapa? Nyt kun maitokaupan valikoima on karttunut, tiettyjen juomien noutaminen on entistä arkisempaa.Toista oli silloin, kun pitkäripaisten ukset avattiin kieltolain kumoamisen jälkeen vuonna 1932.

Tervehdin ilolla kansanedustajien Mikko Savolan (kesk.) ja Reijo Hongiston (sin.) aloitetta puhelinmyyntihuijausten estämiseksi.Suomessa on tällä hetkellä siinä mielessä nurinkurinen tilanne, että sähköpostitse ja tekstiviestitse tapahtuvaan markkinointiin tarvitaan aina asiakkaan suostumus jo etukä