Julkaistu: 02.10.2017 04:00
-
Päivitetty: 02.10.2017 06:51

Kiipeilyvietti virtaa yhä suonissamme

Vaikka laskeuduimme puusta alas noin kaksi miljoonaa vuotta sitten, on kiipeily meillä yhä verissä.

Lapset kiipeilivät kesällä Kirkonkulman koulun katolla (HäSa 27.9.). Somessa oli levinnyt haaste, jossa kannustettiin ottamaan itsestään kuvia eli selfieitä korkeissa paikoissa.

Erityisesti uhkarohkea venäläisnuoriso on kunnostautunut roikkumaan vaikka yhdellä kädellä torneissa ja nostureissa.

Youtubeen ladatuissa videoissa on korkeutta niin, että tukevasti istuvan katsojankin päätä alkaa huimata.

 

Katoilla kiipeilyä eli kattoilua on harrastettu jo pitkään ennen älypuhelinten aikaa. Älyä touhussa ei ollut silloinkaan, mutta milloin se on muutenkaan liikaa pakottanut vielä kehitysiässä olevia kekseliäitä aivoja.

– Pojat perkele alas sieltä!

Näin karjaisi parvekkeella tupakoinut naapurin setä, kun kipusin kaverini kanssa määrätietoisesti kohti nosturin hyttiä rakennustyömaalla Turengin Tohvelassa.

Olin silloin 7-vuotias ja karjujan äänessä kauhua.

Samana iltana sukelsin sängyn alle piiloon aina kun ovikello kilahti, mutta Laki Luke ei ikinä saapunut ja pannut rautoihin.

 

Lain mukaan julkisen rakennuksen katolla kiipeily on julkisrauhan rikkomista.

Siitä voidaan tuomita kuten kotirauhan rikkomisesta. Luvassa voi olla sakkoja tai kuusi kuukautta tiilenpäiden lukemista.

Julkisrauhan rikkomisena ei kuitenkaan pidetä tekoa, josta on aiheutunut vain vähäistä haittaa.

Kirkonkulman koulun katolla riekkumista ei voi sanoa vähäiseksi haitaksi. Siellä oli myös hajotettu.

Merkiksi kiipeilystä oli jäänyt hajonneita kattotiiliä koulun pihaan, katolle karkkipapereita ja tuhansien eurojen arvoinen vuotava reikä luokkahuoneen yläpuolella.

 

Rakennusten päälle kiipeily on laitonta, mutta tekohetkellä alle 15-vuotiasta ei voida asettaa syytteeseen. Vahingonkorvausvelvollisuus voi kuitenkin tulla kyseeseen iästä riippumatta.

Nopeasti laskettuna Kirkonkulman koulun hämähäkkimiehellä saattaa mennä monta lauantaipussia sivusuun kiinni jäädessään.

Vaihtoehto olisi parempi kuin se, että tenava jouduttaisiin laskemaan vielä multaan 1,5 metriä maanpinnan alapuolelle.