Julkaistu: 04.10.2017 04:00

Suomalaisetkin pakenivat sotaa ja nälkää

  •  Kuva: Juhani Salo
    Kuva: Juhani Salo

Kun me suomalaiset puhumme maahamme tulevista pakolaisista ja siirtolaisista, sävy on usein tuomitseva.

Usein korostetaan, että suomalaiset itse eivät ole lähteneet täältä pois, vaan jääneet aina taistelemaan ja kamppailemaan, olivat olosuhteet mitkä hyvänsä.

Tämä on tarina täyttä satua.

Todellisuudessa siirtolaisuus ja pakolaisuus ovat olleet vuosisatojen ajan osa suomalaisten elämää.

Suomi on kuin mikä muu maa hyvänsä. Ihmiset ovat taistelleet silloin kun on voitu, muulloin on paettu. Parempaa elämää on rakennettu omassa maassa, kun siihen on ollut edellytyksiä. Ja kun ei ole ollut, on lähdetty siirtolaisiksi merten taakse.

Suomalaisten oman siirtolaisuushistorian ei pitäisi unohtua keneltäkään tässä maassa, joka menetti enemmän väestöään siirtolaisina Ruotsiin sotien jälkeen 1960- ja 1970-luvuilla kuin itse sodissa 1939–1945.

Täältä on myös paettu. Pakolaisuutta Suomesta ovat aiheuttaneet samat tekijät kuin aina ja kaikkialla: sodat ja nälänhädät.

Nälästä Suomi on kärsinyt Länsi-Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen pahoin. Suurten kuolonvuosien aikana 1695–1697 joka kolmas suomalainen menehtyi nälkään ja tauteihin muutamassa vuodessa. Ihmiset eivät tuolloin jääneet paikalleen odottamaan loppuaan. He lähtivät liikkeelle kerjäläisten laumoina etsimään ruokaa mistä saattoivat.

Puolitoista vuosisataa myöhemmin Suomi koki Länsi-Euroopan viimeisen suuren nälänhädän.

Suuret nälkävuodet 1866–68 tappoivat kymmenesosan maan väestöstä. Jälleen maantiet täyttyivät nälkiintyneistä ihmisjoukoista, jotka yrittivät paeta nälkää ja tauteja. Moni kuoli tien sivuun kaukana kotiseudultaan.

Myös sota on ajanut pakolaisaaltoja Suomesta. Isovihan aika 1713–1721 seurasi heti suurten kuolonvuosien kintereillä. Ruotsin sotilaallinen selkäranka oli katkennut kaukana vierailla mailla, ja Pietari Suuren venäläisarmeija marssi Suomeen pyyhittyään viimeiset vastarinnan rippeet tieltään.

Sissisotaa miehittäjiä vastaan kävivät vain urheimmat ja epätoivoisimmat. Suurin osa sodan jalkoihin jääneistä suomalaisista teki ainoa asian mitä pystyi, eli pakeni etenevien venäläisjoukkojen tieltä.

Rannikkoseutujen asukkaat ja varakkaat olivat onnekkaita, sillä heillä oli mahdollisuus purjehtia Ruotsiin turvaan. Useimmille jäi ainoaksi vaihtoehdoiksi paeta korpien piilopirtteihin.

Ihmiset sai liikkeelle kauhu. Venäjän armeija eli maasta, ja sotilaat etsivät talonpoikien viimeisetkin ruokakätköt. Raaka kidutus oli rutiininomainen kuulustelukeino, joka sai nälkiintyneetkin puhumaan. Suomen tuolloin alle 400 000 hengen väestöstä lähes 20 000 pakeni Ruotsiin. Ja nämä olivat onnekkaita. Venäjälle orjiksi vietyjen luku oli vielä suurempi.

Kun me suomalaiset puhumme maahamme tulevista pakolaisista ja siirtolaisista, puhumme myös itsestämme. Kun langetamme moraalisen tuomion maahanmuuttajille, langetamme sen myös suomalaisille.

Kirjoittaja on hämeenlinnalainen tietokirjailija ja kaupunginvaltuutettu vihr.