Julkaistu: 09.10.2017 02:00
-
Päivitetty: 09.10.2017 06:58

Eikö mitään saa enää tehdä?

Ennen oli kaikki paremmin, kun leikittiin viattomasti länkkäreitä ja inkkareita. Nyt intiaanipäähine missin päässä on kulttuurista varastamista.

Asiaa päivitteli Ylen Pressiklubin juontaja Sanna Ukkola aloittaessaan perjantain suoran lähetyksen. Hänellä oli päässään Amerikan-intiaanien sulkapäähine.

Kulttuurinen omiminen on noussut taas puheenaiheeksi, kun muutama viikko sitten julkaistuissa muotikuvissa Miss Suomi -finalisteilla oli päässään sulkapäähineet.

Suomen saamelaisnuoret tuomitsivat kuvat alkuperäiskansan kulttuurin omimisena. Missikilpailun järjestäjien mukaan kyseessä olivat "fantasiapäähineet" (HS 26.9.).

 

Keskustelu on jatkunut totutulla kaavalla. Eniten nokkiinsa on jälleen kerran ottanut valkoinen valtaväestö.

He naureskelevat kulttuuriselle omimiselle sosiaalisessa mediassa ja puhuvat turhasta nipottamisesta.

Joku rääkyy sananvapauden perään, kun toinen ahdistuu valkoisten kokemasta syrjinnästä. Provosointi on jo väsynyttä, kuten Ukkolan intiaanipäähineperformanssi Pressiklubissa.

Jos nykyään nousee syrjintään tai vähemmistöihin liittyvä kohu, isoin poru tuntuu kuuluvan valkoisesta valtaväestöstä.

Loukkaannutaan porukalla siitä, että joku muu kehtaa loukkaantua. Eikö mitään saa enää tehdä?

 

Suomi on ollut niin kiinni omassa syrjäisyydessään, ettei muiden kulttuurien huomioonottaminen ole ollut vielä kauan ajankohtaista, edes alkuperäiskansamme saamelaisten kohdalla. Rasistiset stereotypiat olivat pitkään osa esimerkiksi Suomi-viihdettä.

Se, että joku on joskus ollut sallittua, ei tee siitä hyväksyttävää. Vaatii hyvin vähän vaivaa olla laittamatta sitä sulkapäähinettä päähänsä, eikä se ole keltään pois. Kukaan ei voi määritellä toisen kulttuurin puolesta, mistä saa tai pitää loukkaantua.

Voi olla ahdistavaa ajatella, että vanha ajatusmaailma ei ole enää tai ole koskaan ollutkaan oikein. Monelle voi tulla ähky siitä, mitä kaikkea ei saa tehdä tai sanoa.

Jokaisen on vaan pakko ajatella pikkuhiljaa omaa napaansa pidemmälle. Se ei ole syrjintää tai sananvapauden kaventamista.

Globalisaatio voimistuu vastalauseista huolimatta. Kulttuurit sekoittuvat, mutta se ei tarkoita toisten kulttuurien valjastamista omaan käyttöön.

Mökäöljyä Alkossa. Kuva: Seppo Pessinen / HäSa / arkisto

Tipaton tammikuu on tältä erää ohi. Seuraavat 11 kuukautta voimme taas uskoa, ettei tippa tapa? Nyt kun maitokaupan valikoima on karttunut, tiettyjen juomien noutaminen on entistä arkisempaa.Toista oli silloin, kun pitkäripaisten ukset avattiin kieltolain kumoamisen jälkeen vuonna 1932.

Tervehdin ilolla kansanedustajien Mikko Savolan (kesk.) ja Reijo Hongiston (sin.) aloitetta puhelinmyyntihuijausten estämiseksi.Suomessa on tällä hetkellä siinä mielessä nurinkurinen tilanne, että sähköpostitse ja tekstiviestitse tapahtuvaan markkinointiin tarvitaan aina asiakkaan suostumus jo etukä