Julkaistu: 10.01.2018 04:00
-
Päivitetty: 10.01.2018 14:02

Tottumus

Nyt, kun vuosi on vaihtunut ja elämää katsottu hetken aikaa skumppalasien lävitse kohti tulevaisuutta, huomaan jo palanneeni takaisin siihen mihin juhlien jälkeen aina: samaan ja muuttumattomaan jokapäiväiseen.

Siihen, missä totunnainen tyhjä ja turvallinen liittyvät yhteen haastaakseen sen mitä mielekkääksi elämäksi kutsutaan.

 

Jokapäiväisyys koostuu niistä rutiineista, tavoista ja tottumuksista, joihin elämä on vuosien saatossa kiintynyt ja piiloutunut.

Sen olemus löytyy siitä yksinkertaisesta tavallisuudesta ja olemisen samuudesta, jota toiset meistä kammoavat ja toiset taas tuttavallisesti kiitollisuutta tuntien syleilevät (… ja mikä sanomaton tyytyväisyys siihen kätkeytyykään: kuva peilissä on niin kuin ennenkin, samojen oletusten ja koskaan toteutumattomien toiveiden muokkaama).

 

Miksi päiväni käynnistyvät aina samalla tavalla: kaurapuuro, maitokahvi, Hesari?

Miksi juon kahvin aina samasta ruosteenpunaisesta kupista? Miksi istumapaikkani ruokapöydässä, kuistilla tai sohvannurkassa on aina se sama, kuin ennalta määrätty?

Miksi en voi aloittaa kirjaa hypistelemättä sitä ensin käsissäni ja haistelematta antaumuksella sen lyijykynällä alleviivaamiani sivuja? Kyllä. Se on totta. Minä haistelen kirjoja. Niin olen tehnyt jo vuosikymmeniä. Kirjoittelen marginaaleihin ja liepeisiin. Siksi minun on ostettava kaikki kirjat. Oloni muuttuu vieraaksi, jos en pysty tekemään niihin merkintöjä, tunnustelemaan itseäni lukemani maailman sekaan.

 

Mistä tämä tapojen ja tottumusten pakkomielle? Miksi tämä loputtomuutta muistuttava toisto?

Siksikö, että se tarjoaa minulle turvapaikan uudistumista ja ratkaisukeskeistä elämäntapaa vastaan? Siksikö että se vapauttaa minut hetkellisesti elämänhallinnan utopiasta, pois oman itseni edestä? Tai ehkä olen vain väsynyt erillisyyteen?

Maratoonarit tietävät: tarpeeksi kun juoksee, ei tajua enää juoksevansa. Toisto ottaa vallan, ja juoksemisen subjekti, minä katoaa. Sitäkö haen? Tarpeeksi kauan kun istuu laiturin nokassa, ei huomaa enää kalastavansa. On yhtä sen kanssa mitä tekee.

 

Mutta on muutakin. Tavat ja tottumukset toimivat myös riitteinä, pyhityksen välineinä. Tästä esimerkkinä zen ja saunomisen taito: ”Ensimmäiset löylyt pienellä lämmöllä ja pitkään… takaseinään nojaten… ja ikkunasta koivulehtien kehystämä maisema jossa vesi virtaa niin kuin sen pitääkin ilman muistia päämäärää tai tarkoitusta."

"Ja ensimmäinen uinti on aina lyhyt kuin tervehdys tai esittäytyminen, kun taas toinen kerta paras pisin ja antaumuksellisin… samoin kuin sitä seuraavat ohramaltaan tuoksuiset löylyt tuhdeimmat ja täyteläisimmät… kunnes kolmas uintikerta päättää sarjan jättäen järven maun iholle muistoksi… polkua pitkin ylös pimeän lävitse tupaan jossa toinen on jo sytyttänyt kynttilät.”



Kirjoittaja on hämeenlinnalainen filosofi ja kirjailija.

 

 Kuva: -

– Nyt meil on kuulkaas huikee idis keskustan elävöittämiseksi ja matkailun vetonaulaksi. Ollaan Matkailun, kaupungin kehittämisjengin ja asuntojenomistajaklaanin kanssa saatu sellanen pöhinä päälle, että tää kaupunki menee näillä jutskilla #etiäpäin.