Julkaistu: 09.08.2018 04:00

Liikenneturvallisuus otti takapakkia

  •  Kuva: Pekka Rautiainen
    Kuva: Pekka Rautiainen

Kolme läheltä piti -tilannetta puolentoista tunnin sisään on liikenteessä aivan liikaa.

Ensimmäisellä kerralla mopo kurvasi Kutalantiellä olevan kolmion takaa suoraan eteen – eikä pelkästään minun eteeni, vaan myös vastakkaisesta suunnasta tulevan kuorma-auton eteen. Seisoin jarrun päällä ja kiitin, ettei kolahtanut. Toivottavasti mopotyttö kyytiläisineen ymmärsi myös kiittää tuuriaan.

Seuraavan kerran sydän nyrjähti Aulangon puistometsässä, missä mopopoika kyytiläisineen kiisi kesäillassa suoraan kohti. Ilmeisesti reitin yksisuuntaisuus oli jäänyt epäselväksi.

Kolmas kerta oli puhuttelevin. Pieni punainen mopoauto kökötti hätävilkut päällä aivan keskellä valtatien liittymää. Tarjouduttiin työntämään turvaton viilipurkki liikenteeltä hieman sivuun, mutta vastaus oli ehdoton ei. Bensa oli loppu, mutta apu olisi tulossa, kertoivat snäppäilevät tyttäret.

Mopoauton ostaminen on vanhemmilta täydellistä vastuuttomuutta, olen tästä vuosi vuodelta vakuuttuneempi.

Se, että 15-vuotiaat nuoret päästetään turvattomissa muovikotteroissaan ja täysin auttavin tiedoin liikenteen sekaan, on puolestaan yhteiskunnalta täydellistä piittaamattomuutta.

Kun on sattunut sivusta todistamaan täysin käsittämättömiä u-käännöksiä, risteysparkkeeraamisia ja ikätovereiden sullomista takatilaan, tulee mieleen, että lainsäätäjä ei ota mopoautoilijoita tarpeeksi vakavasti.

Mopoautojen korvaaminen oikeilla nopeusrajoitetuilla autoilla on askel oikeaan suuntaan, mutta se ei riitä. Olisi vähintään kohtuullista, että kortin saadakseen olisi osoitettava jonkinlaista ymmärrystä siitä, miten liikenteessä käyttäydytään.

Heinäkuun alusta voimaan tullut ajokorttilakiuudistus otti turvallisuusmielessä reilusti takapakkia.

Mopoautokortin ja mopokortin suorittajilta ei enää vaadita kuin neljän tunnin teoriakoulutus liikenteen perusteista. Aikaisemmin vaadittiin teoriaopintojen lisäksi kaksi pakollista ajotuntia, mikä sekään ei paljolta kuulosta. On hurjaa, että 15-vuotias voi nykyään itse päättää, onko hän ajotuntien tarpeessa.

Kokemattomuus ja kevyet tiedot ovat huono yhdistelmä. Yhdistelmä ei sen paremmaksi muutu, vaikka turvaton viilipurkki vaihdetaankin nopeusrajoitettuun autoon. Siellä he ovat joka tapauksessa muun, paljon raskaamman liikenteeseen seassa.

Pohjantähden vakuutusasiakkaat, jotka omistavat yhtiön, ovat kokeneet kovia. Yhtiön koko johto vaihdettiin heidän äänillään viime syksynä, jotta "yhtiö säilyisi paikallisena ja palvelevana".Ylimääräinen yhtiökokous vedettiin läpi pikavauhtia lähes ilman keskustelua.