Kolumnit

Aamuihminen elää monella aikavyöhykkeellä

Kuva: Vilja Tamminen
Saara Tiuraniemi, kuva Vilja Tamminen

Huomenta ja anteeksi, sanon jälleen kerran, kun olen aamuvirkkuna väärässä paikassa väärään aikaan. Tällä kertaa sopimattomasti hotellin aamiaishuoneessa teetä etsimässä, vaikka aamiaiseen on vielä pari tuntia aikaa.

Varhaisista aamuista johtuen minua on luultu moneksi, kuten patonkilähetysten saapumista vahtivaksi hotellin omistajattareksi Brysselissä.

Tunnen paljon ihmisiä, jotka kokevat elävänsä väärässä ajassa tai paikassa. Oma suhteeni aikaan ja paikkaan on toisenlainen. Elän eri aikavyöhykkeellä. Ympäristöni tuntuu työvälineitäni myöten olevan tietoinen siitä.

Tietokoneeni sijainti on New York. Näen jostain syystä koko ajan kalenteristani New Yorkin säätilan päiväkohtaisesti. Puhelimeni on valinnut toisin. Sen säätilatodellisuus sijaitsee Xinjiangin uiguurien autonomisella alueella.

Kolumnia kirjoittaessani New Yorkissa on puolipilvinen yö, lämpötila 19 astetta, ja Xinjiangin uiguurien kello näyttää iltapäivää ja aurinko helottaa 14 asteen edestä. Suomessa on varhainen aamu, pakkasta neljä astetta ja ulkona niin pimeää, että pilvisyyden astetta voi vain arvailla.

Poikittaismatkustaminen maapallolla ei vaikuta aikavyöhykkeeseeni – en kärsi jet lagista, vaikka matkustaisin kauemmas itään tai länteen.

Keskustelu talvi- ja kesäajan tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta tuntuu täysin turhalta, sillä tunnin siirrolla suuntaan tai toiseen ei ole mitään vaikutusta. Minun puolestani kelloja voitaisiin siirrellä vaikka joka viikko.

Aikavyöhykkeelläni yksi kuukausi menee silmänräpäyksessä, mutta tuntuu kuitenkin sisältävän kolmen kuukauden tapahtumat.

Vääristymä johtaa siihen, että muistellessani jonkin asian tapahtuneen kolme vuotta sitten käy ilmi, että se onkin tapahtunut vasta vuosi sitten. Aikani on siis tiivistynyttä ja nopeaa.

Muutama vuosi sitten kollegani yrittivät ratkaista aikaongelmiani ostamalla minulle ajankääntäjän. Tiedättehän, sen J.K.Rowlingin Harry Pottereista tutun, tiimalasimaisen kullankiiltoisen kaulakorun, jota kääntämällä Hermione pystyi osallistumaan kahdelle oppitunnille yhtä aikaa? Syväksi harmikseni en saanut sitä millään toimimaan.

Käsityksemme ajasta vaikuttaa myös maailmankuvaamme – aamuisin näkee eri asioita kuin päivällä, illalla tai yöllä. Tiedän, että on paljon kokemuksia, joista jään aikavyöhykkeeni vuoksi paitsi.

En tiedä, miltä tuntuu, kun lapset herättävät aamulla, koska olen pystyssä jo ennen kissaa. Ennen äitienpäivää olen saanut kainon pyynnön malttaa pysyä edes hieman pidempään sängyssä seuraavana aamuna.

Toisaalta minulla on aina pitkät, perusteelliset, nopeasti kuluvat aamut, joiden aikana voin lukea, kävellä, uida tai leipoa ennen kuin muut heräävät. Mikään tuntemani junavuoro ei ole niin rauhallinen kuin aamukuuden juna Hämeenlinnasta Helsinkiin. Aamu on ihmisen parasta aikaa.

Kirjoittaja on Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja, Hämeenlinna.