Kolumnit

Apu ja tuntematon sotilas

 

Palmut kaartuvat tien ylle. Toisella puolella välkkyy sininen Karibianmeri ja toisella puolella kohoavat sademetsäiset vuoret. Olen saarella, jossa keksittiin Pina Colada ja kuvataan amerikkalaisten elokuvien Kuuba-kohtaukset.
 
Olen vuokrannut auton ja aion kiertää saaren. Matkaan ei riitä päivä, sillä etupenkillä aurinkoa kuumemmin polttaa sinikantinen kirja. Kannessa on kylmä meri ja kirjaimet Karl Ove Knausgård. Kirjan nimi on Taisteluni 1.
 
Pysähdyn jatkuvasti ja avaan kirjan. On pakko lukea. On pakko päästä seuraamaan nuoren Karl Oven elämää ankaran isän varjossa Norjan lumisella maaseudulla. On pakko lukea miten aikuinen Karl Ove itkeskelee ja siivoaa isoäitinsä kamalassa kunnossa olevaa asuntoa.
 
Lapsuudessani lähestyvän kirjastoauton valot pimeässä kuusimetsässä olivat lohtu, joka sai ajattelemaan, että jossain on parempi ja kauniimpi elämä. Pakenin kirjastoautoon ja luin sen kirjat lävitse. Luin kaiken postilaatikkoon tulevan Maaseudun Tulevaisuudesta Pellervoon. Luin kaiken, koska se oli mahdollisuus päästä pois.
 
Ohjaaja Kristian Smeds on todennut, että kirjallisuus pelasti hänen elämänsä. Kotona Pohjois-Pohjanmaalla äiti lämmitti vanhaa makkarakastiketta, veti punaista Marlboroa keittiön pöydän ääressä ja täytti Apu-lehden ristikoita.
 
Apu-lehdet olivat ainoa kirjallisuus koko perheessä ja nuoren Kristianin elämä näytti menevän toisaalle, kun yllättäen teini-iässä hän löysi Väinö Linnan Tuntemattoman Sotilaan. Se avasi toisen maailman.
 
Kirjallisuus on lohtu. Se on kohtauspaikka, jossa ihmiset voivat katsoa toisiaan silmiin. Se on viihtymistä ja sen kautta voi oppia paljon. Esimerkiksi historiallinen romaani voi välittää tietoa paremmin kuin tietokirja, sillä siinä yhdistyvät tunne ja järki.
 
Kirjallisuus on voimakasta hanttiin pistämistä, kyseenalaistamista. Jos kirjailijat olisivat kautta aikojen antaneet periksi kaikille niin sanotuille sopivaisuussäännöille, meiltä puuttuisi paljon.
 
Karl Ove Knausgårdilta kysytään Anna-lehden (43/12) haastattelussa, katuuko hän mitään. Kirjailija vastaa tähän, että kadun melkein kaikkea, mitä teen tai sanon julkisuudessa, ja julkisuuttahan riittää. Mutta yritän vain päästä sen yli, enkä aio lamaantua häpeästä. Mutta mitä kirjoittamiseen tulee: En kadu mitään!
 
Yksi runo, yksi lehti, yksi teksti tai yksi hetki voi olla käännekohta. Kohta, jolloin löytää kirjallisuuden ja lukemisen.
 
Kaunokirjallisuus voi muuttaa lukijaa, saada hänet ajattelemaan ja käyttäytymään toisin kuin ennen. Kirjat avaavat outoja ja tuttuja ikkunoita toisiin maailmoihin ja niistä voi löytää ystävän maiseman. Ne voivat sytyttää intohimon ja rakkauden.