Kolumnit

Arkiset huolet painavat kuntalaisia

Valtakunnallisissa tiedotusvälineissä väitetään tämän tästä, että eurokriisi heijastuu vahvasti myös kuntavaaleihin.

Kieltämättä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini yrittää koplata kuntalaisten huolet eurokriisiin. Soini hokee, että vero kuin vero kuntalaisten verta juo, eli se raha mikä menee holtittomasti asioita hoitaneiden eteläisten euromaiden tukemiseen, on pois vanhuksilta, lapsilta ja sairailta.

Ainakaan Hämeenlinnan vaaliväittelyihin eivät euroalueen talousmurheet yllä. Keskustelua käydään hyvin arkisista asioista. Huolet keskittyvät lähinnä palveluiden saatavuuteen.

Perussuomalaisten kannatuksen noususta pieni osa ehkä tulee eurokriisistä. Paljon enemmän tekemistä on sillä, että hallituksen esittämä kuntareformi pelottaa.

Helposti syntyy sellainen harhakuva, että jos hallituksen reformi kyetään torpedoimaan, niin kaikki jatkuu entisellään. Kunnat saavat pitää itsenäisyytensä, kyläkoulut säilyvät ja palvelut pysyvät likeisinä.

Karsitaan kuntien määrä sataan, alle tai pidetään entisellään, raju saneeraus on edessä. Kuluja pitää palveluyksikköä kohti alentaa ja valtionosuuksille pitää laittaa tolkku. Jonkinlaisen kuvan kokonaistilanteesta antaa tilasto, jossa lasketaan kuntien veroprosentti ilman valtionosuuksia.

Pahimmillaan kunnallisveron pitäisi olla 70 prosenttia, jotta nykyiset menot tulisi katettua. Parhaiten pärjäävät kunnat pystyisivät tulemaan itsenäisesti toimeen alle 17 prosentin verolla.

Jatkossa heikkokuntoisten kuntien avuntarve vain kasvaa. On jotenkin nurinkurista puhua itsenäisyydestä, jos kunta saa sosiaalitukena valtiolta valtaosan tuloistaan ja lakisääteisten velvoitteiden täyttyminen nielee 90 prosenttia varoista ja loput menee muihin pakollisiin kuluihin.

Hämeenlinnalle kävi hassusti, kun siihen liittyi viisi kuntaa. Yhteinen valtionosuus putosi kolmella miljoonalla, koska liitettyjen kuntien subvention tarve väheni.

Vastaavaan valtiovarainministeriö pyrkii muuallakin. Vahvat kunnat menettävät, kun niihin liittyy tai liitetään heikompia, mutta valtion kannalta tulos on positiivinen.

Erikoista tilanteessa on se, että yleensä vahvat keskuskunnat kannattavat liittymistä vaikka liitokset eivät niitä juuri hyödytä, ja ne kehyskunnat, jotka hyötyisivät liitoksista taloudellisesti, vastustavat niitä eniten.

Kuntaliitokset eivät ole ainoa ratkaisu kuntien rahoitusongelmiin. Mutta sellaiseen harhaluuloon ei pidä ketään tuudittaa, että entisin eväin voitaisiin jatkaa.

Vähällä rahalla on saatava enemmän.

Mielenkiintoisia ratkaisuja on heitetty ilmaan muun muassa palveluiden edistämiseksi. Miten olisi yli kuntarajojen yltävä palveluseteli? Kuntalainen saisi itse ratkaista, mistä palvelunsa hakee ja haluaako maksaa paremmasta palvelusta itse osan.

Ideoita tarvitaan ja eri ratkaisuvaihtoehdot palveluihin ovat tervetulleita, vaikka niillä ei kuntareformin tarvetta ratkaista.