Kolumnit

Biopillit pitää saada tarjolle todellisiin pillihelvetteihin

Kuva: Esko Tuovinen
Kuva: Esko Tuovinen

Kirosin taas mielessäni kaikenmoisia muovikieltoja, kun nuorempi tyttäreni onnistui losauttamaan hampurilaisravintolassa päällensä puolen litran verran virvoitusjuomaa.

Marmattelin, että tämäkin olisi estetty, jos pahvimukiin olisi vielä saanut muovikannen ja pillin, mutta ei. Nyt kun on alettu pelastaa maailmaa, on muovi yksi pahan alku ja juuri. Kiukkuni laantui toki hyvin nopeasti. Eihän sitä voi kieltää, etteikö maapallon tila olisi huolestuttava.

Pieni ihminen ei aina vain tajua sitä, miksi maailman pelastaminen aloitetaan heti yhdestä pienimmistä partikkeleista eli pillistä.

Yhden muovipillin elinkaari on noin 200 vuotta. Maailman luonnonsäätiö WWF:n mukaan maapallon merissä on yli 150 miljoonaa tonnia muoviroskaa.

Merten muoviroska voi jopa kaksinkertaistua vuoteen 2030 mennessä, jollei nykyistä kehitystä saada pysäytettyä. Onneksi Suomessa on tehty hienoja innovaatioita vaikkapa muovipillin korvaamiseksi.

Startup-yhtiö Sulapac ja metsäyhtiö Stora Enso kehittivät viime vuonna yhteistyössä uusiutuvan ja biohajoavan pillin.

Sulapacin biopillin on ottanut käyttöön muun muassa Finnair, joka korvaa sillä muovi- ja paperipillit loungeissaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Jos biopilli sattuisi päätymään mereen, se hajoaa yhtä nopeasti kuin koivunlehti, ekosysteemiä vahingoittamatta.

Nyt ei voi kuin toivoa, että biopillit saadaan markkinoitua ja myytyä todellisiin pillihelvetteihin, kuten vaikka hampurilaisravintoloihin.

Joissakin ravintoloissa on jo tarjolla pahvipillejä, mutta ne vettyvät ja hajoavat huulille ennen kuin juoman on ehtinyt kokonaan ryystää.

En näytä olevan yksin ilmastohuoleni kanssa. Loppiaisena julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan vain yksi prosentti vastaajista oli sitä mieltä, ettei ilmastonmuutosta tarvitse hillitä.

Ylen Taloustutkimuksella teettämä tutkimus kertoo myös, että yli puolet suomalaisista uskoo, että elintapojen muuttaminen on paras keino hillitä ilmastonmuutosta.

Oman vastuunsa näki merkittävänä selvästi useampi nainen kuin mies. Naisista elintapojen omaehtoista muuttamista edellytti 65 prosenttia, miehistä 41 prosenttia. Pääseeköhän ilmastoahdistuksesta enää koskaan eroon?

Päivän lehti

26.9.2020

Fingerpori

comic