Kolumnit

Chillaillen hallituskauteen

Pääministeri Antti Rinne totesi äskettäin työllisyysseminaarissa, että meillä ei ole varaa ”sellaiseen maailmaan, jossa chillaillaan”. Ilmeisesti pääministeri pyrki viestittämään, että kaikilla työkykyisillä pitäisi olla mahdollisuus ja velvollisuuskin tehdä töitä.

Chillailla-verbi ei ole tyypillistä politiikan kieltä. Yleiskieltä kuvaavan Kielitoimiston sanakirjan mukaan kyse onkin slangisanasta, joka viittaa oleiluun ja hengailuun. Ilmaus on lainaa englannista, jossa sanalla chill on moninaisia merkityksiä: viileä, kylmä, letkeä; rentoutua, jäähdyttää, kylmätä; viileys, vilu, kylmät väreet.

 

Sanavalinnat ovat politiikan ydintä. Niiden kautta kansalaisille syntyy mielikuvia siitä, millainen poliitikko on kyseessä, ja jopa siitä, millaista politiikka henkilö harjoittaa. Rinteen yhteydessä on aiemmin puhuttu muun muassa äijäfeminismistä, pekonipastasta ja vappusatasesta.

Sellainen vaikutelma on syntynyt, että Rinteen kielelliset valinnat eivät ole aina loppuun asti mietittyjä. Chillailusta puhuminenkin luo Rinteen ajatusmaailmasta mielikuvaa, jota hän ei todennäköisesti toivo: ajatteleeko Rinne todella, että ihmiset ovat yleisesti ottaen omasta halustaan työttöminä ja joutilaina, hengailijoina? Tuskin.

Toisaalta voi ajatella, että tässäpä meillä pääministeri, joka puhuu ihmisille ihmisten kieltä, on aito ja avoin. Samanlaista mielikuvaa synnytti edellinen pääministeri Juha Sipilä puhumalla kinttaista, kakkaroista ja ilmanaikusista.

 

Slangi- tai murresanan käyttö julkisessa poliittisessa puheessa on aina kohosteinen valinta. Sana ikään kuin pomppaa ylös tasaisesta puheen virrasta ja kiinnittää huomiota.

Voi olla, että Rinne puhui chillailusta senkin takia, että hän on huolestunut erityisesti nuorten työttömyydestä ja syrjäytymisestä. Ehkä hän arveli, että chillailla on nuorisokieltä ja että sanan käyttö on todiste hänen eläytymiskyvystään.

Tällainen nuorten kielenkäyttöön eläytyminen on yleensä tuomittu kaikessa teennäisyydessään epäonnistumaan. Epäonnistuminen on mahdollista silloinkin, kun nuoriso viestii nuorisolle.

Vastikään uutisoitiin tapauksesta, jossa 21-vuotias nuorukainen teki rikosilmoituksen saamastaan kirjeestään. Hän oli tilannut verkosta aurinkolasit ja sai niiden mukana saatekirjeen, joka alkoi vitsikkääksi tarkoitetulla tervehdyksellä ”Rakas Äidinnussija”. Kirjemalli oli kopioitu englanninkielisestä pohjasta (”Dear Motherfucker”), ja yrityksen mukaan kirje oli saavuttanut suurta suosiota Atlantin takana.

Suomalaisempi käännös tervehdyksestä olisi ehkä ollut ”Mitä mulkvisti”, mutta olisikohan sekään toiminut? Kaikki asiakkaat eivät ole silleen chillejä.

Kirjoittaja on suomen kielen dosentti ja tietokirjailija.