Kolumnit Kulttuuri

Ei savua ilman tulta – Paikannimet paljastavat usein myös paikallisen historian

Rakastan karttoja. Työhuoneessani on niin vanhoja isojakokarttoja kuin lähes kaikki Suomessa painetut peruskartatkin. Automatkoilla seuraan usein tabletilta karttasovellusta, joka kertoo reaaliaikaisen sijainnin. Minua kiehtoo erityisesti karttojen nimistö, nimistön luomat tarinat ja aikamatka menneeseen maisemaan.

Maisema on usein tallentanut asioita, joita ei ole merkitty muuten muistiin. Monet paikannimet kertovat sukujen omistuksista, jotkut nimet yksittäisistä ihmisistä. Paikannimissä heidän muistonsa elää, vaikka varsinainen tarina on voinutkin aikojen kuluessa muuttua.

Tätä kirjoittaessani näen ikkunasta laajan peltoaukean, jonka nimi kertoo 1200-luvulla vaikuttaneesta Turun hiippakunnan ensimmäisestä piispasta, jonka tehtäviin kuului uuden hiippakunnan papiston palkkatilojen perustaminen.

 

Vastikään erään kantatalon nimeä selvittäessäni törmäsin Anna-Maijaan, jonka mukaan eräs suo ja siellä oleva lähde on nimetty.

Nimiarkistoon tallennettujen tietojen mukaan suo oli saanut nimensä marjareissulla eksyneen ja lähteeseen hukkuneen pienen tytön mukaan. Toinen tallenne kertoi sen annetun suolle uupuneen vanhan vaimon mukaan. Kolmannen tiedon mukaan suo olisi saanut nimensä naisesta, joka olisi asustanut tuon suolla sijaitsevan uhrilähteen vieressä.

Kirkonkirjoista löysin sekä pienen Anna-Maijan että hänen samannimisen äitinsä, jotka asuivat jonkin aikaa tuon suon lähellä. Heistä kumpikaan ei kuitenkaan ollut hukkunut.

Lähistöllä oli asunut myös vanha Anna-muori, pappilan torpparin leski, joka oli löydetty maastosta kuolleena. Ennen kuolemaansa hän oli harhaillut pitkiä matkoja heikossa kunnossa. Ilmeisesti suon nimeen on liitetty kaikkiin noihin kolmeen naiseen liittyvää muistitietoa.

 

Erään Ollinkallion luona hevoset kuulemma rauhoittuvat vasta, kun on tehty ristinmerkki. Kallioon liittyy tarina aviorikoksen tehneestä Ollista, joka on teilattu tuolla kalliolla.

Noin kilometrin päässä on Vapunpelto, jolla poltettiin roviolla Ollin rikostoveri, hänen anoppinsa Vappu. Tuosta tarinasta on jopa asiakirjamerkintä vuodelta 1712.

Paikannimien tarinoista ei aina ole saatavilla varmaa tietoa. Hyvin usein on kuitenkin todettava, ettei savua ole ilman tulta. Tarinoilla on syntynsä, ja niiden kaiveleminen voi olla hyvin antoisaa.

 

Kirjoittaja on suomen kielen opettaja ja nimistöntutkija.