Kolumnit

Eikö palautumisen tärkeys koske opiskelijoita?

Kuva: Riku Hasari
Kuva: Riku Hasari

Taas on se aika vuodesta, kun sosiaalinen media täyttyy mitä ihanimmista lomapäivityksistä. Kesähelteistä nautitaan milloin missäkin, kaikki on niin ihanaa ja rentouttavaa.

Mikä loma? Yliopiston luentosalien penkkejä kuluttavilla nuorilla ei välttämättä ole minkäänlaista kesälomaa.

Myönnettäköön, että kesäloman ilosanomaa julistavat päivitykset kääntävät veistä haavassa.

Miksi opiskelijoilla ei ole oikeutta uurastuksen jälkeiseen lepoon?

 

YTHS:n tekemän selvityksen mukaan vuonna 2016 noin kolmannes korkeakouluopiskelijoista oli kokopäivätöissä vähintään neljä kuukautta.

Useimmille, kuten myös minulle, tämä tarkoittaa nimenomaan kesätöitä syys- ja kevätlukukauden päätteeksi.

Veikkaan, että parhaillekin supersuorittajille palautuminen tällaisen ponnistuksen jälkeen jää vähäiseksi.

Ja mikäli töitä ei heru, aina on vaihtoehtona käydä kesäkursseja nenä kiinni kirjassa opintopisteiden ja minimaalisen opintotuen toivossa.

Rehellinen palautuminen on näemmä opiskelijalta täysin evätty.

 

Työssäkäyvillä on vuosilomat. Kuinkahan moni heistä suostuisi istumaan neljä viikkoa vaikka ammattia tukevassa täydennys- tai jatkokoulutuksessa?

Veikkaan, että ryntäystä moiseen ei syntyisi.

Sen sijaan opiskelijan odotetaan täydentävän osaamistaan palkkatyössä.

Monissa tapauksissa tosin osaamisen sijaan täydentyvät vain jääkaappi ja lompakko, kun saatu työ ei vastaa edes omaa alaa.

Oman loman ottaminen vaatii mielettömästi rohkeutta ja pokkaa, koska ahkeran ja kaikkivoivan opiskelijan ihanne elää ja voi hyvin.

Lähes aina vastaan tulevat myös taloudelliset kysymykset. Yksinkertaisesti varaa lepoon ei ole. Säästöjä kun opintotuesta ei synny.

 

Lue myös: Opetusministeri Andersson: Ei kesälomaa opiskelijoille – Oppivelvollisuuden pidennys tehdään tällä vaalikaudella

 

Pitkään on puhuttu palautumisen olevan uusi työelämätaito. Suorituskeskeisessä yhteiskunnassa asian julkilausumiselle on selkeästi ollut tilausta jo vuosia.

Vuosittaista hermolomaa toivova opiskelijakin tarvitsee kannustuksen pysähtymiselle.

Muuten työelämä saa odottaa, että väsynyt opiskelija lepää ensin sairauslomalla.