Kolumnit

Elämä vilahti ohi kirjaimina silmissäni

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Hirvittävän iso hirvi syöksyi autoni eteen, eikä minulla ollut sekunnin tuhannesosaakaan aikaa pelätä kuolemaa. Auton pompahtaessa rajun väistöliikkeen jälkeen takaisin kaistalleen tajusin, että vielä ei ollut aika.

Elämä muka vilahtaa tuollaisessa tilanteessa filminauhana silmissä. Ei siinä mikään vilahtanut. Jostakin syystä mieleeni välähti vain pieni ja mitätön asia: olin unohtanut ennen matkalle lähtöä hakea lisää laina-aikaa eräälle kirjalle Janakkalan mainiosta kirjastosta.

Vähän aikaisemmin olin kuunnellut autoradiosta filosofi Sara Heinämaan viisaita kommentteja toisen kirjailijan, amerikkalaisen Mark Mansonin kirjasta Kaikki menee päin helvettiä (Atena 2019).

Kaikki oli menossa ohikiitäneen hetken päin helvettiä, vaikka Sallaan Naruskaan oli sinä iltana tarkoitus.

Manson kirjoittaa toivoon ripustautumisesta ja siitä, että meillä kenelläkään ei ole lopultakaan kärpäsen jätöksen merkitystä tässä maailmassa.

Kuusamossa pysähdyin syömään. Kaivoin tärisevin käsin lainakuitin, jossa oli puhelinnumero. Ystävällinen ääni lupasi lisää laina-aikaa, kun peräkkäinen lainani ei ollut vielä läheskään kahdeksas, eikä kukaan muu ollut kirjaa kysellyt.

Kerroin kauhutarinani hirvestä ja varmaan pulputin jotakin siitäkin, että teatterimatkallahan tässä, kun sinne korpeen on taas päästävä kauas pois kaikesta.

Jo se pelkästään auttoi, kun joku kuunteli, eikä hänen aikansa loppunut samalla hetkellä kuin varsinainen asiani.

Mikä on elämässä olennaista? Sekö, että muistaa palauttaa kirjat ajallaan? Ei pelkästään, vaan myös se, että havahtuu huomaamaan, että kaikki – ainakin olosuhteisiin nähden – on hyvin. En tosiaankaan ripustautunut toivoon. Olin vain ja tankkasin autoon kallista dieseliä. Pian söin savustettua harjusta Suomen kylmimmässä kylässä.

Kaikki oli hyvin kaksin verroin, koska kysymyksessä ei ollut varsinaisesti itselle lainattu kirja, vaan toiselle. Olin siten tiedon ja sen siivittämän ajattelun, ehkä vähän aidon ja oikean toivonkin välikappale.

Jokaisesta kirjasta voi tarttua jotakin pientä sellaista, joka voi liikauttaa kohti hyvää tai tavoittelemisen arvoista.

“Koska jos osaa lukea kaikki on valmiina helpommin ja pienemmässä tilassa.” (päähenkilö Angus Olli Jalosen juuri ilmestyneessä teoksessa Merenpeitto, Otava 2019)