Kolumnit

Enemmän jazzia työelämään

Sain tällä viikolla syntymäpäiväonnittelukortin entiseltä pomolta. Se oli sikäli hienoa, että kyseisestä reilireissuvarainkeruutyösuhteesta mansikanmyyntihommissa on kulunut aika lailla 18 vuotta.

Paitsi että tämä ei tietenkään ole totta. Kortin lähetti oikeasti serkkuni, jonka kanssa jaksamme edelleen repiä huumoria pomosta, jota kukaan ei koskaan nähnyt ja jonka palkoilla ei juuri Tanskaa kauemmas olisi päässyt, ellei sitten tehnyt töitä 24/7.

Kaikenlaisia pomoja tässä onkin tullut vuosien aikana nähtyä. Ääripäiden väliin mahtuu enimmäkseen hyviä. Yhdeltä parhaimmista opin, että jos kehität nyt, voit odottaa tuloksia muutaman vuoden päästä. Tulokset tulevat siis viiveellä.

Osana johtamisopintojani luin hiljattain jazzjohtamisesta. Patrick Furu kirjoittaa siitä, kuinka johtamisessa voidaan ottaa oppia jazzyhtyeen toiminnasta.

Furu kuvailee jazzin ja johtamisen yhteyttä muun muassa siten, kuinka jazzyhtyeessä toimitaan saumattomasti yhteistyössä ja hyödynnetään jokaisen soittajan potentiaalia yhteisen lopputuloksen hyväksi.

Jazzkappaleen alkaessa soittajat sopivat tietyt asiat löyhähkösti, jonka jälkeen he antavat toisilleen tilaa. Toisiaan tarkasti kuunnellen ja toistensa toimintaan reagoiden soittajat etenevät kohti yhteistä päämääräänsä – mielenkiintoista ja täydellistä jazzkappaletta, josta kuulijat voivat nauttia.

Furun mukaan liian täsmälliset tavoitteet eivät motivoi tarpeeksi tekijäänsä ja liian varman päälle pelaamisella ei saavuteta suuria tuloksia. Tavoitellessaan suuria, ihminen joutuu oppimaan uusia taitoja, joka taas kehittää työntekijää.

Johtamisessa on melkoisesti sudenkuoppia. Epämieluisat kierteet vaivaavat työyhteisöjä, kun vuorovaikutuksessa olisi paljon kehitettävää. Johtajan laskevat odotukset alaisiaan kohtaan johtavat helposti vääriin tulkintoihin ja mitä todennäköisimmin ei toivottuun käytökseen.

Alaisen osaamattomuus ja verkkainen työtahti on siis johtajan oman käytöksen tulosta, eikä suinkaan alaisen ominaisuus.

Olen aina ihmetellyt sitä, miksei työyhteisöissä hyödynnetä enemmän erilaisuutta. Organisaatioihin haetaan hyviä tyyppejä, joiden tehtävänä on sopeutua jo olemassa olevaan työyhteisöön sen sijaan, että sopeutuminen tapahtuisi kahteen suuntaan.

Jazzmuusikot soittavat paljon sooloja, jolloin muusikot taustalla tukevat soolovuorossa olevaa. Osaajat loistavat kukin vuorollaan ja lopputuloksesta tulee jotain paljon upeampaa kuin mihin yksilö olisi pystynyt. Pitää uskaltaa epäonnistua, että uskaltaa yrittää parhaansa.

Sooloilevia johtajia työelämään ei kuitenkaan haluta. Liian selviä säveliä ei työyhteisö tarvitse. Johtajaa, joka ei anna tunnustusta organisaation menestyksestä kaikille sen kehittämiseen osallistuneille, ei kukaan kaipaa.

Kirjoittaja on Kettukin toiminnanjohtaja, Hämeenlinna.

Päivän lehti

27.10.2020

Fingerpori

comic