Kolumnit

Faija katsoi Fortniten MM-turnausta ja oli ymmärtävinään

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Sata ihmistä pudotettiin lentävästä bussista autiolle saarelle. Siellä he haalivat itselleen aseita ja rakennusaineksia, listiäkseen toisiaan ja suojatakseen itseään, kunnes vain yksi olisi jäljellä. Sitten sama uudestaan, kuusi kertaa.

Koen ajoittain tarpeelliseksi todistella, että kylläpäs olenkin ennakkoluuloton ihminen ja tv:n katsoja. Sohvaperunoitakin olen katsonut kerran, A-studiota pari.

Nyt katsoin supersuositun ”videopelin” Fortniten maailmanmestaruusturnausta – hyvässä, 16-vuotiaassa seurassa. Lähetys, kuulemma nettistriimaus, tosin tuli vain muodollisesti tv-ruudun kautta, mystisten johtoviritysten avulla.

Kilpapelaamisesta alkaa olla kansan syvissä riveissä jo jonkinlainen käsitys. Suomen elektronisen urheilun liiton SEUL:n puheenjohtaja Joonas Kapiainen on silti korostanut (HäSa 10.1.19), että ”työnteon tulee jatkua, jotta entistä useampi tutustuisi uuteen urheilulajiin”.

Tunsin olevani syvissä riveissä. Aiemmin olin hyväntahtoisesti kiinnostunut rallienglannin ja lännenlokareiden fingelskan hienouksien ymmärtämisestä. Olihan nyt nastaa selvittää, mitä tapahtuu todella, kun tulee stormi ja pelaaja failaa ländäämisen tai bildaamisen.

Kaipiainen sanoi, kuinka ”haastavaa” on saada mukaan ihmisiä, jotka seuraavat urheilua muttei e-urheilua. Hyvin puhuttu. Jos et ole sitten transistoriradion kuuntelemisen tuntenut olevasi autuaasti ulalla, suosittelen pelitapahtuman seuraamista vaikkapa sitten, kun Yle seuraavan kerran jonkin turnauksen välittää.

E-pelaamisen maailmanlaajuisen liikevaihdon sanotaan olevan noin miljardi dollaria. E-urheilulla on ansaittu jo kutsuja Linnan juhliinkin. Onhan se ilmiö, josta pitää olla jotenkin jyvällä.

Säännötkin alkoivat pikkuhiljaa seljetä. Huomasin kuitenkin seuraavani alati enemmän sitä, ilmestyykö kuvaruudun kulmaan tieto, että jompikumpi kahdesta suomalaisesta pelaajasta heitti taas henkensä. Ainahan se kirpaisi.

Kaikkinensa ruudussa ja sen alaruuduissa tapahtui ja vilisi liikaa. Eli hiukan enemmän kuin viidenkympin kävelyn tai massalähtöhiihdon ensimmäisen 49 kilometrin aikana.

Myönnän valpastuneeni eniten, kun kuvassa vilahti pelipaikan nimi, tuttu nimi: Arthur Ashe Stadium. Arthur Ashe! Tennistähti, urheilija! Mihin kanssakatsojani: ”Ai jaa.”

Mainos