Kolumnit

Haista sää yksi pitkä…

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Sää. Kyllä, just niin, sää. Olen lopen uupunut sinuun ja ainaiseen tyhjänpäiväiseen puheeseen sinusta. Sinuun kohdistuva julkinen puheenparsi on turhan usein joko ylitsevuotavaa hehkusta tai pirunmoista uhkakuvien maalailua etukäteen.

 

Tähän vuodenaikaan vähänkään mediaa seuraava ihmisriepu joutuu tahtomattaan kärsimään ja altistumaan termille helle. Hyvän tuurin osuessa kohdalle korviin kantautuu yksi viime vuoden suosikeistani: käristyskupoli. Seksihellettä ei kehtaa toivottavasti käyttää enää paatuneinkaan ihmismieli.

Rakkaalla lapsella on tunnetusti monta pilkkanimeä. Traagisinta helteessä on tässä maapallon kolkassa tietysti se, että ilmiön kuulee useammin kuin kehollansa tuntee.

Helteestä hekumoidaan päiväkausia etukäteen lehdessä kuin lehdessä, radiossa ja televisiossa sekä joka ikisessä sääennustuksessa, mikäli kyseinen sääilmiö edes meinaa huljahtaa maamme rajojemme sisäpuolelle.

 

Mitä se helle edes loppujen lopuksi ja alkujaan on olevinaan?

Aivan omasta päästä vedetty numero ja keinotekoinen raja? Kauanko +25 astetta on merkinnyt hellettä? Onko se kaikkialla sama ja missä maissa sitä käytetään? Miksi on tärkeätä tai oleellista olla oma sanansa ulkoilman lämpötilalle, kun mittari kipuaa 25 asteeseen.

Kotimaisten kielten keskus tietää kertoa, että helle on vanha balttilainen lainasana. Niin vanha, että tuntuu yhtä “omalta” kuin “omaperäiset” pakkanen, ukkonen ja aurinko.

 

Lyhyt etymologinen selvitys ei sammuttanut tiedonjanoa, korkeintaan herätti hetkeksi maahanmuuttokriittisiä ajatuksia uudissanojen tulvalle.

Ehkä Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi osaa vastata edellä mainittuihin kysymyksiin.

– Onpa hankalia kysymyksiä. En osaa kertoa miksi raja on 25 tai kauanko se on ollut käytössä. Helteestä kertominen on käsittääkseni aika skandinaavinen ilmiö, en muista siihen muualla törmänneeni.

Kaihoisa toiveeni olisi, että helteestä uutisoitaisiin vain, kun Sami Helle ja musiikki aiheeseen liittyvät. Sami Helle, tuo Pertti Kurikan Nimipäivien basisti, helteistä parhain.

Turha toive, tiedän. Sää menet kuitenkin klikkaamaan seuraavaa helle-uutista.