Kolumnit

Hämäläisen elämä

Jos Aleksis Kivi eläisi nyt, mitä hän kirjoittaisi meidän vaiheistamme täällä?
Hämäläisen talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo Myllymäeksi kutsutun nyppylän reunamilla liki Rinkelinmäen kiekkopelihallia. Talon läheisimmässä ympäristössä on monipolvinen moottoritien kattaus, taaempana Hattelmalan viheriäinen harjanne ja välissä Turkuun vievän tien mojovasti tuoksahtavat makkarakojut.
Näissä maisemissa eleli elämäänsä hämäläinen. Toimiinsa ei käynyt tämä tasainen mies menolla ja pauhinalla, enimmälti hiljakseen askarteli tarvittavat työnsä ja iltansa vietti totisella hartaudella tutkien televiisioapparaatin lähettämiä kuvia ja asioita maailmasta. Singahteli hänelle myös maakunnan sanomalehti ja samaten kaupungin ilmainen aviisi, jonka sivuilla häntäkin oli kerran kesälomasuunnitelmista haastateltu.
 
Vaimona oli hänellä oli laatuunkäypä emäntä liitoskunnan laitamilta, muodoltaan ja olennoltaan sievä, mutta luonteeltaan hiukan toraisa ja suulas. Usein äänetönnä istui hämäläinen, vaikka ärhentelikin akka, tuulispäänä tuiskahteli. 
Mutta nähtiin kertana jos toisenakin, kun huoneenvaltaa pitävä vaimopuoli yltyi liian turskiin ja trumanttiin sanailuun, että nousi tuo vakaa mies sanaakaan sanomatta tuoliltaan ja pipolakkinsa syvälle päähän asettaen läksi porstuasta pihalle kesken torailun.
Tapahtuipa silloin niin, että lähtivät hiljaisia ärräpäitä laskettelevan hämäläisen askellukset viemään kohti Kaurialan raittien huikeita hummauspaikkoja.  Kovin katuvaisena hämäläinen kuitenkin näiltä retkiltään aina aamuyöstä palasi, ihmeellisen sekaisia selityksiä sopottaen ja ystäviensä yllytystä lankeemuksestaan syyttäen.
 
Työnsä ja toimensa hän aina toimitti suurella säntillisyydellä, vaikka suuren rikkauden armolahjaa ei hänelle suotu. Monesti tuntuivat elämä ja sen monet kiihoittavat mahdollisuudet syöksyvän ohi säyseän ja mietteliään hämäläisen kuin Pendoliinot pääkaupunkiin. Tuimalla ahkeruudellaan sai hän maksettua kuitenkin pienoisen talonsa lainarahat ylimpään kattoparruun saakka. Ja kesäisinä sunnuntaipäivinä kärisivät takapihan grillikatoksessa melkein aina Tiiröstä tuotetut muhkeat paistikkaat. 
 
Armainta aikaa hämäläiselle olivat kuitenkin ne hämyiset illat, jolloin hän kahdestikin viikossa suunnisti tomerat askelensa Rinkelinmäen suuntaan. Kausikorttinsa voimalla ja oikeudella saattoi hän aina istua näissä otteluissa määrätyllä sijallansa ja seurata kaukalon vimmattuja taisteluja, mörähdellä mielipahasta tai huudahdella hurmiosta sen mukaan, kuinka kulloisetkin tapahtumat jäisellä areenalla antoivat aihetta.
Mutta mitäpä kertoisimme enää hämäläisen elämän päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon maksan iloisesti poksahdellessa ja tuhannen kultaisen auringon kiertoessa.

Päivän lehti

1.6.2020