Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Häpeä, kapina ja lapsuus – taide syntyy keskellä mahdotonta

Kirjoittaja on Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja, Hämeenlinna. Kuva: Vilja Tamminen
Kuva: Vilja Tamminen

Etsin parikymmentä vuotta sitten Matti Mäkelän kirjaa erään kunnan kirjastosta. En löytänyt sitä, enkä yhtäkään teosta miehen laajasta tuotannosta.

Syy selvisi kysyessäni. Mäkelän esseeteos Kaksi vaimoa oli tehnyt niin lähtemättömän vaikutuksen kirjastonjohtajaan, että hänen koko tuotantonsa oli saanut lähteä kirjaston kokoelmista.

Esimerkki on poikkeuksellinen sananvapautta vaalivassa maassamme, mutta mikrotason sensuuriin törmääminen ei ole tavatonta. Ympärillämme aina joku tekee valinnan. Välillä valitseminen voi muuttua yhteiskunnallisten olojen myötä säännöiksi ja kontrolliksi, jotka vaikuttavat taiteen tekemiseen ja sisältöihin.

 

Matkustin pitkästä aikaa Viroon ja vierailin Kuressaaren Piispanlinnassa, joka on Hämeen linnan aikalaisia. Linnassa sijaitsee Saarenmaan museo, jonka yksityiskohtainen näyttely ulottuu arkeologisine löytöineen tuhansien vuosien päähän.

Hämmentävän laajan osuuden näyttelystä muodosti Neuvostoliiton miehitysaika. Vaikka ajanjakso on Saarenmaan ja Viron historiassa lyhyt, sen jäljet ovat yhä suuret ja näkyvät.

Neuvosto-Virossa sosialistisen realismin vuosikymmeniä kestäneen valtakauden aikana taiteessa kulki kätkettynä hiljainen kapina vallitsevia olosuhteita kohtaan. Piilotetusta vastarinnasta tuli monelle taiteen tekijälle viesti ja syy työhön.

Kun Viro vapautui neuvostovallasta 1990-luvun alussa, muutos tapahtui hetkessä. Taiteen viestiä ei enää tarvinnut piilottaa rivien väliin, vaan yhtäkkiä kaikki oli sallittua ja se hämmensi – taiteen viesti, tarkoitus ja muoto muuttuivat yhdessä yössä.

 

Matkallani poikkesin myös Haapsalussa, jonka kadut vievät suoraan Astrid Lindgrenin kirjojen maailmaan, yhtä aikaa vinoseinäiseen Melukylään ja Ronja Ryövärintyttären seikkailujen Matiaksenlinnaan. Syy satumaiseen tunnelmaan on Ilon Wikland, joka kuvitti valtaosan Lindgrenin teoksista.

Wiklandin värikäs ja rikkonainen lapsuus on oma tarinansa, mutta ehjimmät kuusi vuotta siitä hän vietti isovanhempiensa luona Haapsalussa ennen kuin matkusti neuvostovallan alta yksin 14-vuotiaana pakolaisena Itämeren yli Tukholmaan 1940-luvulla.

Hänen elämäntarinansa on ainutlaatuinen, ja kaikki koettu synnytti mieleenpainuvat ja monitasoiset kuvitukset, jotka ovat piirtyneet kaikkien Lindgrenin tarinoita lukeneiden mieliin eri puolilla maailmaa.

 

Taiteen tekemisen liikuttajat ja rajat voivat olla myös sisäisiä. Matti Mäkelä, jonka poleemisuus aiheutti jopa boikotointia, piti itsensä liikkeellä ”häpeälauseilla”.

Hän kirjoitti vuoroin tekstiä, jonka tiesi ärsyttävän omaa sukupolveaan tai läheisiään, ja tuon tekstin jälkeen koki syyllisyydestä johtuvaa pakkoa kirjoittaa ”anteeksipyynnön”. Hänen koko tuotantoaan pitivät liikkeellä nämä hyökkäykset ja anteeksipyynnöt.

Olen viikonloppuna Pentinkulman päivillä Urjalassa. Taidan käydä samalla tarkistamassa, joko Mäkelän tuotanto on palautunut kirjaston hyllyille.

Kirjoittaja on Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja, Hämeenlinna.

Päivän lehti

4.8.2020