Kolumnit

Happamia, sanoi kettu hallituskriiseistä

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Jos minua pyydettäisiin äänestämään vuoden 2019 lehtikuvaa, valintani olisi selvä.

Muutamaa kellonlyöntiä ennen kuin pääministeri Antti Rinne ilmoitti eroavansa, juoksi kettu valtioneuvoston linnan edustalla.

Heikki Saukkomaan kameran suljin napsahti, ja riemu oli valmis repeämään. Repolaisen roolia hallituskriisissä pohdiskeltiin mediassa.

Pakko myöntää, että naurattihan tämä itseänikin.

 

Hallituskriisin kettu nousee arvovaltaiseen galleriaan esimerkiksi Lahden ampumahiihdon 1991 MM-kisoissa ladulle kirmanneen jäniksen rinnalle.

Eläinjutut naurattavat meitä lehdissä melkein päivittäin. Ne ovat jatkumoa kansanperinteen kertomuksille. Oletettavasti kaikissa kulttuureissa on kerrottu eläintarinoita maailman sivu.

Tunnetuin tarinoista lienee Aisopoksen kettu – kaveri, joka ei yletä pihlajanmarjoihin, joten toteaa ne happamiksi ja lopettaa yrittämisen.

Kreikkalainen satusetä Aisopos kirjoitti jo yli 2 500 vuotta sitten eläintarinoita, jotka tunnetaan edelleen. Yksi oleellinen syy oli se, että eläinten ominaisuuksia inhimillistämällä niistä saatiin ihmisyyttä opettavia hahmokarikatyyrejä. Toinen on tietenkin se, että ne ovat niin söpöjä.

Inhimillistäminen tekee myös eläinten toilailuista huvittavia. Iltapäivälehdet ovat esimerkiksi ansiokkaasti seuranneet vuosien ajan näyttelijä Aake Kallialan taistelua piisameiden kanssa.

Eläinten tuoma hauskuus on myös hyvin viatonta. Aikana, jolloin huumorin kanssa saa olla entistäkin tarkempi, tarjoaa eläinkunta loputtoman annoksen naurua loukkaamatta ketään.

Tosin muistetaan, että inhimillistäminen on väärin, jos sillä aletaan liittää eläimiin virheellisiä ominaisuuksia ja kohtelemaan niitä kaltoin sen takia.

 

Eläimen läsnäololla on yleensä rauhoittava vaikutus ihmisiin. Tutkimuksissa on todettu, että ihmisen stressi vähenee ja verenpaine laskee, kun hän silittää pehmoista ja lämmintä lemmikkiä.

Samaa tarvetta ihmiset toteuttavat myös lukiessaan suloisia, hauskoja tai liikuttavia eläinjuttuja. Itse ainakin lähden mieluusti työpäivinäni juttukeikoille, joissa on myös eläimiä. Olen tavannut työtehtävissä ainakin minipossuja, koiria, kissoja, kanoja, kaneja, hevosia ja lampaita.

Eläinjutut keräävät lähes poikkeuksetta hyvin huomiota mediassa. Oli sitten kyse palokunnasta pelastamassa jänistä katolta tai lokkia jäteastiasta.

Joidenkin mielestä kepeä eläinjournalismi saattaa tuntua turhalta. Se kuitenkin palvelee meitä tuomalla kyynisen maailman surulliseen uutisvirtaan jotain aitoa.

Eläinjutut lopulta siis palvelevat meitä. Ne saattavat opettaa meille jotain uutta planeettamme elämästä tai sitten vain vähentää stressiä.

Nauruhan on myös hyvästä. Se pidentää ikää.

Hallituskriisin keskellä repolaisen pyörähdys lehtien sivuilla saattoi piristää poliittisen pelin uuvuttamaa kansaa. Kiitos siitä, kettu.