Kolumnit

Kielen päällä -kolumni: Hauska tuttavuus, oppijankieli

Monilla meistä lienee kokemuksia tilanteesta, jolloin olemme vieraalla kielellä saaneet aikaan jotain kelvotonta.

Keskustelukumppanin kasvoille kohoaa tyrmistynyt ilme, tai vain vaivoin hän hillitsee halunsa purskahtaa nauruun. Voisimmepa vaipua maanrakoon! Sinänsä joutava toive: käypänen suoritus lymyää aikansa yritysten ja erehdysten takana.

Nykyisin olemme usein myös muunlaisessa roolissa. Viimeistään kuunnellessamme oppijansuomea oivallamme, että epäonnistunut tuotos ei ole maailmanloppu. Sujuvasti täydennämme hiukkasen vajaat ilmaukset, keksimme väärien ratkaisujen taustalla piilottelevat oikeat vaihtoehdot.

 

Erityisesti kieliopillisiin ongelmiin suhtaudumme suopeasti. Ehkä uskomme ‒ ainakin osittain ‒ laajalle levinneeseen väittämään suomen kielen vaikeudesta, joten arvostamme asianomaisten ponnistelua.

Todellisuudessa tarvitaan joltinenkin kasauma rakenteellisia virheitä, jotta viestin perillemeno estyisi. Sijapäätteiden puuttuminen ei välttämättä haittaa, jos vaikkapa puheenaihe auttaa ymmärtämisessä.

Kannattaa tietysti muistaa, että on niitäkin ihmisiä, joille ainoastaan täysin moitteeton on riittävän hyvää.

 

Aikoinaan tutkin kannanottoja, joita esittivät yhtäältä yliopistossa opiskelevat, toisaalta sen henkilökuntaan kuuluvat. Heidän oli kerrottava, millaisia tuntemuksia suomenoppijoiden tarjoamat, tapauskohtaiset kuvitteelliset repliikit heissä herättivät.

Ylen vahvasti etenkin äidinkielen opiskelijat kritisoivat seuraavaa ehdokasta: ”Hei, kaveri. Anteeksi, en huomannut autoasi. No eihän se mennyt oikein pilalle, anteeksi vaan.” Sen lausujaksi on asemoitu kuljettaja, joka peruuttaa toisen auton päälle pysäköintialueella.

Kieliopillisesti jaksossa ei ole mitään vikaa. Kielteisyyden ensisijainen syy onkin se, että huolimatta anteeksipyynnöistä törmäilijä on ”ärsyttävä”: kalliiden autojen maassa ei ole sopivaa vähätellä vahinkoa. Puhuttelua hei, kaveri pidettiin jopa raivostuttavana. Eräs testattava toteaa: ”Nöyryyttä, pyydän. Huumorilla? Tässä tilanteessa?”

 

Tätä nykyä lähes mitä tahansa vierasta kieltä opeteltaessa on mahdollista perehtyä kohdekulttuurin piirteisiin. Olisi ikävää, jos oppija leimautuisi epäkohteliaaksi lähinnä sen vuoksi, ettei tähdellistä tietoa käyttäytymissäännöistä olisi saatavilla.

Suomessa kömmähdysvaara syntyy suosittaessa imperatiivia, esimerkiksi anna-muotoa. Se on helppo muodostaa, mutta se ei kelpaa kuin rajallisiin tehtäviin. Negatiivinen vaikutelma syntyy nopeasti, jos meitä käskytetään.

Joku kenties jo arvaa, miksi olen valinnut tämän teeman. Olen koettanut opiskella ranskaa… On erinomaisen terveellistä olla välillä oppijankielen tuottajana!

 

Kirjoittaja on kielenkäytön tutkija.

Mainos