Kolumnit

Kolumni: Henkan ja Laten jäljillä

Ristiretkiaikaan, noin 1150-luvun Varsinais-Suomeen, sijoitettu piispa Henrikistä kertova legenda on syntynyt mitä ilmeisimmin vasta 1200-luvun lopulla, yli sata vuotta legendassa kuvattuja tapahtumia myöhemmin.

Tuolloin Ruotsin Itämaa muuttui pakanalähetystyön kohteesta itsenäiseksi toimijaksi, tänne luotiin kirkko-organisaatio ja perustettiin ensimmäinen hiippakunta.

Alueella toimivaa piispaa alettiin kutsua Turun piispaksi, epicopus aboensis, hiippakunnalle perustettiin tuomiokapituli ja alettiin suunnitella tuomiokirkkoa Aurajoen varteen Unikankareen mäelle.

 

Varsinaisen organisointityön sai tehtäväkseen Etelä-Ruotsista tullut Kettil, jota piispana kutsuttiin Catillukseksi. Hänen edeltäjänsä Bero ja Ragvaldus olivat jo järjestelleet uuteen hiippakuntaan kuuluvien kansalaisten verotusta ja hankkineet sen alueella toimiville papeille palkkatiloja.

Hiippakuntaan kuului aluksi silloinen Suomi eli nykyinen Varsinais-Suomi, mutta poliittisten ja taloudellisten intressien vuoksi ja seurakuntien lisääntyessä palkkatiloja perustettiin niin Suomenlahden saarille kuin sen perukkaankin, sisämaahan Hämeeseen ja pohjoisten lohijokien varsille.

Suurin osa varhaisen kirkon maaomistuksista oli hyvien vesiyhteyksien, komeiden maisemien ja muokattavien peltomaiden luona tai vanhoilla eräsijoilla.

 

Näistä varhaisista maaomistuksista ei ole juurikaan säilynyt dokumentteja, mutta niistä on edelleen havaittavissa selkeitä jälkiä.

Paikannimet kertovat vuosisatojenkin jälkeen noista tiloista, niiden rajoista ja omistajista. Kirkkoon, piispoihin, herroihin, risteihin, ruotsalaisiin, veronkantoon, piispan palkka-armeijaan ja kahinointiin viittaavien paikannimien lisäksi nimistössä näkyy itse piispojen ja heidän alaistensa nimet.

 

Piispa Catillus oli varsinainen strategi ja imagonrakentaja. Palkkatilojen lisäksi hän ilmeisesti järjesteli kirkolleen myös oman paikallisen patronuksen eli suojeluspyhimyksen.

Tuon piispa Henrikin historiallisuus on usein kyseenalaistettu. Paikannimistössäkin Henrikistä kertovat pääasiassa vain hänen oletetuille reiteillensä syntyneet, myöhemmin nimetyt pyhiinvaellusreitit ja niiden varrella sijaitsevat tarinapaikat.

Joko Henrik ei ehtinyt tehdä Suomessa mitään tai hän eli kuten dominikaaniveljen tulikin, omaisuuden huolista vapaana.

 

Legendassa mainituista Lalli näyttäisi kuitenkin olleen todellinen henkilö. Hän näyttää toimineen lähellä varhaista piispaa, sillä Lalliin viittaavat paikannimet esiintyvät lähes aina Catilluksen yhteydessä.

Tuo pyhän Laurentiuksen kaima, nimensä perusteella kristitty Lalli näyttää olleen piispan omia miehiä, joka jostain syystä joutui herransa epäsuosioon. Hänen palkkatilansa näyttää tulleen sulautetuksi Catilluksen maihin, hänen maineensa tahritun ikuisesti ja nimensä liitetyn tulevan pyhimyksen surmaan.

Mikä mieletön käsikirjoitus, mikä rangaistus.

 

Kirjoittaja on suomen kielen opettaja ja nimistöntutkija.