Kolumnit

HPK on Suomen paras

 

Pidän Hämeenlinnan Pallokerhon nousua Suomen parhaaksi jääkiekkojoukkueeksi suorastaan sensaationa. Se, että niin on käynyt, voimisteluttaa yksinkertaista maisterinjärkeäni enemmän kuin tarpeeksi. Odotin hyvän viime kauden jälkeen toki, että joukkue tappelee kunnialla paikasta pudotuspeleihin, mutta tämä nyt nähty suoritus on vailla vertaa. Näen johtavana analyytikkona, että Kerho voi saavuttaa keväällä mitä vain, jopa kultaisen mitalin.
 
Tarkkaavainen lukija oivalsikin jo, että tuo tuohon edelle muotoilemani kappale on jotenkin kummallinen, jokin siinä ei täsmää oikeasti olevan todellisuuden kanssa. Eihän HPK:n viime kausi niin hääppöinen ollut, ei todellakaan. Tarvittiin päävalmentaja Harri Rindellin jäljiltä Timo Lehkosen voimakkaita ammattiotteita, ettei Pallokerho jäänyt lopulta SM-liigassa pahnan pohjimmaiseksi.
 
Ja olisi hieman epärealistista haihattelua puhua liiga-Kerhon kultamitallista vielä tässä kohtaa, niin hyvin kuin Ari-Pekka Selinin joukot ovat kautensa alkaneetkin.
 
Sensaatiomainen HPK
Anteeksi mutta tässä oli nyt juoni, minun, johtavan, puolelta. Nimittäin näin silmissäni koko ajan Pallokerhon A-juniorit, Olli Salon joukkueen, kun ylistin Kerhon otteita Suomen parhaiksi. Tosin tuossa ylistyksessäni ei ollut ylisanoja ollenkaan, päinvastoin. On perusteltua sanoa, että A-juniorit ovat lähes käsittämätön sensaatio.
 
Toissapäivänä HPK:n A-juniorit nappasi pisteen pahalta vihulaiselta Ilvekseltä. Kyseisen matsin jälkeen A-juniorit siirtyivät yhä hurjempaan sarjajohtoon A-junioreiden SM-liigassa. Pallokerholla on 51 pistettä, toisena olevalla HIFK:lla on 44 ja eroa kolmanteen eli TPS:ään on peräti kahdeksan pistettä.
 
Ja nyt on oltava tarkkana. Muotoilen tähän sellaisia ammattilauseita, että alta pois. Haluan ajatteluttaa ihmisiä kysymällä, että mikä laji Suomessa on ylivoimaisesti kilpailluin ja laadultaan kovin ja tunkua kärkisijoille on enemmän kuin missään muussa joukkuepelissä tai yksilöurheilussa? Missä lajissa on epätodennäköisintä, että vain keskisuuri kaupunki Hämeenlinna olisi kärjessä? Missä pelissä alue-, liitto-, valmennus- ja sarjajärjestelmät ovat viety lähimmäksi aivan kansainvälistä huippua? Missä pelissä joukkueiden budjetit liikkuvat kymmenissä, jopa sadoissa tuhansissa euroissa 17–20 -vuotiaiden tasolla? Missä lajissa yksilöiden ja joukkueiden valmentaminen on viety Suomessa kaikkein pisimmälle?
 
Niin, ei ole kahta sanaa, kyse on jääkiekkoilusta.
 
 
Jääkiekkoilun Barcelona
Aivan varmasti Pallokerhon juniorisapluunalla on vielä parannettavaa. Me emme ole vielä yhtä hyviä kuin Barcelonan junioriakatemia jalkapallon puolella Espanjassa. Mutta metodimme tehdä suomalaista juniorijääkiekkoilua on varmuudella yksi maan parhaista. Vastassa on kovia organisaatioita kuten Jokerit, Blues, HIFK ja KalPa, jossa valmentajien ammattiaste on viety HPK:ta pidemmälle.
 
Mutta tässä olemme edellä muita: metodimme on jaloslais-lehkoslais-saurenlais-pennaslais-palolais-sihvoslais-salolainen pelitapa. Kaiken toiminnan ytimessä on pelaamisen opettaminen. Missään muualla Suomessa asiaa ei lähestytä yhtä voimakkaasti pelaamisen opettamisen kautta. Tämä pelaamiseen liittyvä pelitapakysymys selittää sen käytännössä mahdottoman muuttumisen mahdolliseksi, että A-juniorit johtavat juuri nyt sarjaansa.
 
Tiesin, että The Metodi tuottaa hyviä liigatason yksilöitä, kuten Teemu Rautiainen, Otto Paajanen, Ville Järveläinen, Heikki Liedes, Robert Leino, Petteri Nikkilä, Juuso Vainio, Marko Rairama ja Lauri Kärmeniemi. Mutta se on yllättänyt minut, että metodi johtaa myös nyt nähtyyn joukkuetason dominointiin A-junioreissa, maan kovimmalla junioripelaamisen tasolla.
 
Fakta on, että A-juniorimme porskuttavat sarjakärjessä pelaajilla, jotka kuuluivat aikoinaan omissa B-juniori-Mussukoissani (vol.1 ja vol.2) vain niin sanottuihin toisen ja kolmannen kategorian pelaajiin. Oli ymmärrettävää, että Antti Pennanen saattoi voittaa A-junioreiden runkosarjan, kun hänen ykkösvitjassaan operoivat pelaajat tyyppiluokkaa Järveläinen – Paajanen – Rautiainen -trio.
 
Nyt A:ssa suvereenia komentoa pitävät nimettömämmät kaverit kuten Ville Kautiainen, Juuse Saros, Mikko Lahtinen, Eetu-Ville Arkiomaa, Joona Monto, Santeri Vuoti, Miika Heikkilä, Anton Ollikainen, Ismo Nikkilä, Joel Salo, Tommo Nukari, Henri Allen, Miikka Franssila, Sameli Ventelä, Henry Roihu, muutamia maineikkaita Mussukoita mainitakseni.
 
 
Hiljaa hyvä tulee
Toistan edelleen, että hoopeekoolaisessa junioritoimintatavassa on varmasti parannettavaa. Mutta jo nyt metodi on kovaa valuuttaa kansallisella tasolla. Metodi näyttäisi toimivan niin, että ihan pienimmissä junioreissa emme vielä pärjää vaikkapa Tampereen Tapparalle ja Ilvekselle, joissa pelaajamassaa on niin paljon. Ikäluokasta riippuen kelkka alkaa kääntyä jossain 13–15 -vuotiaiden pelaajien kohdalla. Silloin alkaa Pallokerhon esiinmarssi.
 
Siinä murrosiän paikkeilla alkaa paljastua, ettei esimerkiksi Tampereella, Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla osata valmentaa pelaamista ja pelaamisen taitoja yhtä hyvin kuin meillä Hämeenlinnassa osataan.
 
Seuraava tavoitteemme on kyetä tuottaa nuoria pelaajia luokkaan kuten Aleksander Barkov, Teuvo Teräväinen ja Artturi Lehkonen. Eli tehtävää vielä on.

Asiasanat

Päivän lehti

8.4.2020