Kolumnit

HPK-puolueessa on nyt meitä jytkyn juhlijoita – Kaupungin ja Kerhon side vahvistuu mestaruudesta entisestään

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Hämeenlinnasta tuli liikuttuneen yksimielinen. Niin kritiikin mykistävä oli HPK:n mestaruuspommi.

Esimerkiksi tämän lehden Facebook-seinän yleisökommenteista en huomannut kuin yhden isomman soraäänen. Sen mukaan Hämeen Sanomilla meni lätkämestaruuden juhlinta överiksi, lehden nimiön muuttamista myöten.

Sanomalehti on aina elänyt samaa elämää kuin yhteisönsä. Etenkin nykyaikana tiedonvälitys on vain yksi tehtävä, vaikkakin tärkein. Yhtä merkittävää on tunteenvälitys.

Toivottavasti juhlinnan merkityksen kyseenalaistajat vaikenevat vain inhimillisen viisauden vuoksi – eivätkä jonkin onton pelon. Antavat iloita meidän, jotka iloa koemme ja sen tarpeelliseksi koemme.

Kaupungin ja HPK:n side vahvistuu mestaruudesta entisestään. Ei kaupungin johto suotta noussut lavalle sunnuntain torijuhlassa. Heti alkoivat myös puheet, kuinka kullasta on vuoltava muun muassa kaikki imagohyöty irti.

Mutta mikä on kaupunki? Kun sillä tarkoitetaan ensisijaisesti kaupunkilaisia – tuntevia, arjessa eläviä, juhlassa juhlivia ihmisiä – vahvistukoon vain tuo side teräksiseksi.

Vaikea on nähdä sitäkään, että organisaatiolle ja valtarakenteelle nimeltä Hämeenlinnan kaupunki olisi haittaa tarkoituksenmukaisesta HPK-suhteesta.

Muutin kaupunkiin 25 vuotta sitten, mutta ikinä ei selvinnyt mitä kriitikot todella tarkoittivat puheilla “HPK-puolueesta”. Toki kaikki ihmisten kanssakäyminen luo yhteyksiä, jotka voivat vaikuttaa asioiden valmisteluun toisilla foorumeilla.

Kaupunginarkistosta voi käydä lukemassa luottamuselinten pöytäkirjat. Isot päätökset on tehty kaupunginvaltuustossa. Jos jotain mystistä HPK-politiikkaa on ollut, on se nauttinut äänestäjien enemmistön luottamusta.

Moderni avoimuuden vaade vahtii kaupungin päätöksiä, jotka tulevina vuosina koskevat HPK:ta ja jääkiekkoilua. Kritiikin huutelijoita ei pidä leimata sikakatsomoksi, kunhan huudot pysyvät asia-argumentoinnissa. Ensin väännetään, mutta sitten ei siirretä päätösvaltaa mihinkään videotuomarien kabinettiin vaan äänestää rätkäytetään.

Pitäköön Venäjän KHL:n mestarin kotikaupunki Punaisen torinsa. Meillä on Oranssi tori, kaupungin sydän – kun se tarkoittaa yhteisöllisyyttä, välittämistä ja tervettä itsetuntoa.