Kolumnit

Ihminen kaipaa toisen luo – ainakin kylään

Tuulia Viitanen

Tiedätkö sen tunteen, kun vieraat ovat tulossa ja kiireessä puunaat paikkoja? Imuroit kainalot hiessä, pakkaat ajelehtivia romuja ikeakasseihin ja tunget romuja saunanlauteiden alle?

Se on monille tuttu tunne.

Yllätysvieraat taas aiheuttavat täydellisen paniikin. Hehän saattavat törmätä pöydällä leivänmuruihin, eteisessä lojuvaan reppuun tai likaiseen vessanpyttyyn.

Ihan hirveää! Kasvojen menetys! Suomalainenhan ajattelee, että sotkuinen koti kertoo täydellisestä elämänhallinnan menettämisestä.

Kyläily on vähentynyt 40 vuotta putkeen, sanoo suomalaisten koteja tutkinut Ilana Aalto Helsingin Sanomissa.

Hänen mukaansa siisti koti on pitkään ollut kansalaisen kunnollisuuden mitta. Aalto toivookin, että siirtyisimme sallivampaan kotisuhteeseen.

”Se ei tarkoita, että jätettäisiin puuttumatta tavarapaljouden tuomiin ongelmiin, vaan sitä, että haetaan omaa hyvää oloa ilman pinnistelyä ja muiden miellyttämistä.”

Aalto puhuu asiaa.

Jokaisessa kodissa ovat välillä tavarat hujan hajan. Ne ovat merkkejä eletystä elämästä.

Samalla, kun meitä ahdistaa sotkuisuus, se rajoittaa elämäämme. Kotihäpeä on turhaa. Jokaisella meillä on oikeus kotiimme sellaisena kuin se on ja sellaisena kuin me sitä pidämme kivana. Toinen rakastaa kirjoja pursuavia hyllyjä, toinen minimalismia.

Kaikista on usein mukavaa mennä kylään, joten miksi kutsumme vieraita niin harvoin? Vieraattomuus ankeuttaa elämää.

Väitetään, että ruuhkavuosina ei ole moiseen aikaan. Se on paskapuhetta. Väitän, että kyläilemättömyys johtuu kotihäpeästä. Moni voi myös kuvitella, että kodin pitäisi olla jokin edustustila, jotta vieraita voisi kutsua.

Eikö kuitenkin tärkeintä ole yhdessäolo? Se, että jutellaan, laitetaan ruokaa tai pelataan yhdessä.

Ihmisen perimmäinen kaipaus on toisen ihmisen luo. Miksemme siis kutsuisi ystäviä tai sukulaisia useammin kylään?

Kyläilyyn voi keksiä hauskoja tapoja. Esimerkiksi kaveripiiri voi järjestää viikonloppubrunsseja vuoroviikonlopuin.

Ota koppi ja kutsu ystävä kylään. Vink, vink: kynttilän valossa pölypallerot eivät näy.