Kolumnit

Pakina: Ihmiskarttelijan päiväkirjasta

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Muistatteko Hiroo Onadan, japanilaissotilaan, joka ei tiennyt toisen maailmansodan päättymisestä, vaan jatkoi omaa sotaansa Filippiineillä Lubangin saarella aina vuoteen 1974 saakka. Häntä oli käsketty pysymään lujana ja odottamaan vahvistuksia, ja Onadahan odotti.

Olen kuvitellut, että sankarini, sittemmin 91-vuotiaana kuolleen Onadan täytyi viihtyä mainiosti omissa oloissaan saarensa kätköissä.

 

Meitä ihmiskarttelijoita ei edes täydellinen koronakaranteeni välttämättä isommin haittaa, etätyöstä puhumattakaan.

Kuinka paljon kaikenlaisia ja etenkin sanattoman viestinnän yhteentörmäyksiä onkaan vältetty, kun huomattava osa ihmisistä on vetäytynyt erilleen toisistaan.

Tänäänkin on taas oikein hyvä päivä. En tapaa oikeastaan ketään. Töissä toki käyn, mutta taidan panna oven aika visusti takanani kiinni. Oven lisäksi kiinni voi panna myös somen.

Jos käyn asioilla, käyn mieluiten samoissa paikoissa ja asioin tuttujen ihmisten kanssa. Se on muuten merkittäviä hämeenlinnalaisia ylellisyyksiä.

Aivan liiallisten kokemusten valossa on karmeuden huippu, jos meistä ihmiskarttelijoista tulee esimiehiä. Niinhän siinä alalla kuin alalla perinteisesti eli aivan liian helposti käy: hyvästä tai keskitasoisesta työntekijästä tulee huono tai surkea esimies.

 

Minustakin aikoinaan tehtiin yli 30 vuotta sitten. Ei olisi ehdottomasti pitänyt, vaikka tietysti halusinkin. Silloin esimieheksi riitti, että oli nuori mies ja reserviupseerikoulun käynyt.

Voiko työ olla peräti luonteen vastaista? Minä olen tehnyt sellaistakin vähän myöhemmässä vaiheessa, kun en silloinkaan osannut kieltäytyä.

Edelleen ihmettelen, miksi minun piti hakea aamuisin leivoksia konditoriasta, jotta yhteisen palaveripöydän ääressä olisi ollut sokerisempi ilmapiiri.

 

Leivoslaatikko ja minä emme sovi yhteen. Olisin mieluummin käyttänyt senkin energian työntekoon. Kuvittelin, että muutkin ovat työpaikalla työtään tekemässä ja että viihtyvyys nousee, kun asialliset hommat hoituvat.

Oikeaksi hoettu käsitys on ilmeisesti sellainen, että töissä pitää olla kivaa. En kyllä jaksa jatkuvaa kivanpitoa läheskään eläkkeelle asti, mieluiten en päivääkään.

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic