Kolumnit

Ilman asiakkaita ei ole kivoja kahviloita ja kivijalkaliikkeitä

Rakennuslupien haku on kääntynyt laskuun koko maassa. Syksyn kuluessa kerrostalolupien kysyntä on lähes pysähtynyt.

Näyttääkin siltä, että muutaman vuoden kestänyt asuntorakentamisen pyräys on vähintäänkin tasaantumassa, ellei toistaiseksi ohi. Rakennusalan arvioidaan ennakoivan jo seuraavaa taantumaa.

Hämeenlinnassakin on nykytrendin mukaisesti noussut kaupungin keskustaan ja sen tuntumaan useita satoja uusia kerrostaloasuntoja.

Sen sijaan omakotitontteja on myyty vähemmän. Eniten niistä ovat kiinnostaneet lähellä palveluja ja jo olemassa olevaa infraa sijaitsevat.

Kaupungistumisen sanotaan tuovan myös lapsiperheet kaupunkien keskustoihin. Niin onkin jossain Kööpenhaminassa, Tukholmassa, Helsingissä ja Tampereella, pienemmissä kaupungeissa tuota sopii hieman epäillä.

Esimerkiksi Hämeenlinnassa saa kohtuuhintaan omakotitalon palvelujen läheltäkin. Miksi siis ahtautuisi koko perheen kanssa johonkin kerrostalokolmioon?

Paikallisesti on silti kiinnostavaa nähdä, miten etenee linja-autoaseman muutos, jota Lehto Group on viemässä eteenpäin.

Jos hanke toteutuu suunnitellusti, se ensimmäisenä käytännössä konkretisoi, mitä koko Engelinrannassa tapahtuu lähivuosikymmeninä.

Tosin ensin linja-autoasemalle on hyväksyttävä kaavamuutos. Ainakin mielipideosastoja lukemalla on tullut selväksi, ettei tiivistyvä keskikaupunki ole kaikkien mieleen.

Rakennetun ympäristön kuten kaupunkien keskustojen muuttaminen on hankalaa, koska aina jonkun maisema muuttuu.

Mahtaisiko tästä kuitenkin löytyä jonkinmoinen yhteisymmärrys, sillä uusilla keskusta-asunnoilla on kysyntää Hämeenlinnassakin. Niitä havittelevat eläkeläiset ja myös nuoret, eivät niinkään lapsiperheet.

Jos Hämeenlinnan ydinkeskustaan halutaan kivijalkaliikkeitä, kauppahallia ja kivoja kahviloita, ne tarvitsevat asiakkaita. Silloin lähiseudulla pitää asua ihmisiä.

Vaikka pahanilman linnut olisivat oikeassa ja rakentaminen tyssäisi kuten edellisen taantuman aikaan, suunnitelmien pitää olla valmiina seuraavaa kasvupyräystä varten.

Ehkä siihen mennessä saadaan aikaan myös pysäköintiratkaisu. Valtuusto pohtii sitä kevään kuluessa useamman kerran.

Tuoreimpia artikkeleita