Kolumnit

Ajastinvieras: Johnny Hurskas 1962–2014

Kirjoittaja on kirjailija ja yleensä kärttyinen.

Olimme Nokkosen kanssa Hilse-lehden asioilla Hämeenlinnan vanhassa kirjastossa kesällä 1979.

Lukusalin puolella punkrokkarin näköinen lyhyt tumma kaveri selaili tuimasti sanakirjaa. Hän työsti rintanappitilausta Lontooseen.

Hepulla oli matala puheääni, tummat napittavat silmät ja nenä lytyssä. Hänen nimensä oli Johnny.

 

Johnny Henrik Lindroos oli paikallinen legenda muutenkin kuin Mefistoteles- ja McLucille -yhtyeiden laulajana.

Hän oli jokseenkin ainoa punkin näköinen ihminen diinarivetoisessa Hämeenlinnassa ja kännissä aikamoinen provokaattori. Mutta hänen tinkimättömyytensä ja kiero huumorintajunsa herättivät kunnioitusta kaikenlaisissa kansalaispiireissä.

Miehen sekopään mainetta kasvatti muun muassa toistuva kiipeily kirkon katolle.

 

Opin tuntemaan Johnnyn paremmin, kun hän alkoi käyttää sukunimeä Hurskas ja perusti samannimisen bändin.

Kyläilin Johnnyn ja hänen mummonsa luona Sibeliuksenkadulla, Johnny kävi Hilseen päämajassa Käänteenarolla.

Monet luulivat, että Johnny oli vain humalassa itsekseen hekotteleva friikkipunkki, mutta hän oli paljon muutakin. Hyvinkin vakava ja syvällinen nuori mies, jonka Hurskas-yhtyeelle laatimat tekstit olivat poliittisia, psykologisia ja samaan aikaan sekä pirullisen hauskoja että pirun vihaisia.

 

Kun Hurskas oli levyttämässä legendaarisessa Microvox-studiossa Lahdessa, Johnny oli pakko lukita rumpukoppiin, ettei hän pääse juomaan ennen lauluosuuksien äänittämistä.

Ikävä kyllä talonmies piilotti viinansa rumpukoppiin, Johnny tietenkin vainusi ne ja ehti vetää aika monta lonkeroa ennen omaa työrupeamaansa. Pian bändin muut soittajat halusivat päästä hankalasta laulajastaan eroon. Sain tehtäväkseni välittää tiedon Johnnylle. Siitä huolimatta välimme säilyivät ja yhteistyö jatkui.

Uuden bändinsä Juudakseksi nimenneet entiset Hurskaat äänittivät kokonaisen älpeen, mutta sitä ei koskaan julkaistu.

 

Muutin Helsinkiin, niin teki myös Johnny, mutta isolla kirkolla tiemme kohtasivat vain satunnaisesti.

Kävin moikkaamassa miestä hänen perintörahalla avaamassaan valokuvausliikkeessä. Tiesin, että Johnny harrasti valokuvausta tosissaan, koska sain vuosien varrella kutsuja hänen valokuvanäyttelyihinsä. En koskaan niissä käynyt.

 

Paljon myöhemmin tapasin Johnnyn sattumalta junassa. Ehdimme vaihtaa sähköpostiosoitteita ja sovimme pitävämme paremmin yhteyttä. Emme pitäneet.

Syksyllä 2015 kuulin huhun, että Johnny olisi jo kesän alussa löydetty hengettömänä asunnostaan. Etsin netistä ja kyselin kavereilta, en löytänyt lisää tietoa. Yleensä rockin parissa askarrelleita muistelevat bändikaverit, fanit, media, keräilijät.

Aika ajoin toistin haut, joku oli tietävinään Johnnyn eronneen, eristäytyneen ja eleelleen yksikseen. Muuten ei mitään.

Se jäi kummittelemaan mieleen.