Kolumnit

Jos linnunpaska haisee, laita pyykkipoika nenään – Suomen luonnon suurin uhka on ihminen, ei merimetso

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Miksi ihminen haluaa olla luonnon herra, häärätä jumalana ja päättää siitä, mitkä lajit saavat elää missäkin?

Tämä kysymys heräsi mieleeni taas, kun luin Iltalehdestä valitettavan uutisen maanantaina 30.12.

Porissa ihminen oli taas ottanut luonnon oikeuden omiin käsiinsä. Viime talvena kahdelta saarelta oli kaadettu puusto, jota merimetso käytti pesimiseensä. Paikkauskolliselle linnulle se tarkoittaa sitä, ettei paluuta menneeseen enää ole. Näin inhimillistäen: se kun sattui olemaan koti.

Lapsena kasvoin aivan Tampereen kupeessa. Silloin Koskipuistossa pesi paikkauskollinen merimetso. Minulle se oli komea hiilenmustine siipineen, kauas merestä eksynyt kulkuri. Silloin en vielä tiennyt, että joillekin se on taivaiden rotta.

Merimetsojen kerrotaan tuhoavan saaria ulosteellaan, niiden väitetään tuhoavan kalakantoja ja olevan haitallinen vieraslaji. Haitat kohdistuvat oikeastaan vain ihmiseen: lintujen uloste aiheuttaa ihmisnokkaan hajuhaittoja, ja niiden kalastustavat saattavat vaurioittaa verkkoja ja saaliita.

Puustoa ne ovat Birdlife Suomen mukaan tuhonneet oikeastaan vain joitakin hehtaareja – arviolta 14 jalkapallokentällistä ja vähän päälle, tuhot metsälle ovat siis oikeasti pienet. Vaikutukset kalakantoihin eivät myöskään ole näkyneet esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkimuksessa. Merikotkat rajoittavat paikoitellen niiden kantaa ja muut ruokit pesivät niiden yhdyskuntien suojassa.

Eivätkä merimetsot edes ole tulokkaita, ne pesivät täällä aktiivisesti jo toissavuosisadalla, kunnes ne hävitettiin.

Ihminen lie kiistatta luonnon tehokkain kone. Laajimmalle levinnyt laji, joka on pystynyt ottamaan planeetan herruuden. Tuntuu silti jokseenkin absurdilta, että sen turvin voisimme vainota muita lajeja – ilman painavia perusteita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi siis.

Merimetso ei ole yksin. Samanlaista inhoa osa suomalaisista tuntee, kuten hyvin tiedämme, myös sutta kohtaan. Suden vihaaminenkin tuntuu olevan irrationaalista pelkoa, etenkin kun osoitetut haitat ovat niin pienet. Supikoiria pidetään pelkkinä tuholaisina, vaikkeivät tutkimukset osoita niiden kilpailevan muiden lajien kanssa.

Luonnon monimuotoisuuden suurin uhka on ihminen, joka jo kerran hävitti merimetsot ja lahtasi susikantamme miltei loppuun.

Jos linnunpaska haisee, laita pyykkipoika nenään. Luonnon soisi pelaavan luonnon ehdoilla, ja haitallisten vieraslajien soisi ollakin oikeasti haitallisia ja vieraita, jos niitä kerran aiotaan vihata.

Päivän lehti

23.10.2020

Fingerpori

comic