Kolumnit

Joulukalenterien lukemattomat luukut

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Joulukuu on avannut jo kymmenen joulukalenterin luukkua.

Lukemattomia luukkuja on vielä edessä. Olen nimittäin ilahtunut tänä vuonna erityisesti erilaisista kirjajoulukalentereista, joita ystävät, yhteisöt ja jopa yritykset ovat päivä kerrallaan jakaneet ainakin sosiaalisessa mediassa.

Tiedän siis mitä teen joinakin joutilaina talven päivinä – luen. Varauslista soimaan kirjastoon ja kirjat kotiin sopivassa järjestyksessä, niin näistä joulukalentereista on minulle iloa pidempään kuin vain joulun alla.

Ruuhkavuosien puristimessa on ohitseni mennyt moni hyvä kirja.

Jo hyviksi havaittujen kirjailijoiden uusimpia julkaisuja osaan odottaa, mutta moni elämys on kiitänyt saavuttamattomiin. En ole aina ajatellut, että kirjavalinta saa olla ihan sattumaakin. Sitä suurempi on lukemisen ilo, jos alku on ollut epäröivä, mutta uskallus palkitseva.

Vuosikymmeniä ovat omat joululahjatoiveeni olleet kirjoja. Tällä hetkellä kirjahyllyjeni tilanne on niin tiukka, että uuden teoksen sujauttaminen joukkoon vaatii karsintaa toisesta kohdasta. Pölyhuiskaakin pitäisi heiluttaa ahkerammin, joten kirjojen määrää en voi kasvattaa.

Onneksi on se kirjastokortti. Kotona vain kääntymässä käyvä kirja on oikein mukava vieras.

Ja kyllä, äänikirjat ja e-kirjat ovat oikein mainioita, mutta ne eivät innosta minua. Luen kirjanmittaisen tekstin mieluiten paperilta, en näytöltä, niin näppärää kuin se onkin.

Annan edelleen kirjoja lahjoiksi. Perhe osaa jouluisin varautua siihen, että ainakin yksi kova ja kulmikas paketti on varma. En kudo, enkä yleensä yllätä, joten pehmeitä tai pieniä heliseviä paketteja kannattaa odottaa joltakulta muulta.

Nuorten lukemistottumuksiin ei ole helppoa vaikuttaa, kun teinin kädessä on useimmiten kännykkä, ei kirjaa eikä lehtiä. Yrittäähän aina voi. Ymmärrän kyllä, että siellä koulukirjapinon takana ei tosin välttämättä ole intoa lukea kaunokirjallisuutta. Sitä tietopohjaistakin luettavaa ja omaksuttavaa on opiskelijalla aika tavalla.

Suvun pienimmät vielä ilahtuvat kirjalahjoistaan. Jos ei opusten selailu muuten maistu, niin ainahan voi vaikka pureskella pahvista kannenkulmaa. Toivottavasti ihan vielä ei ole niiden sukupolvien vuoro, jotka eivät ole koskaan pitäneet kirjaa edes kädessään.

Päivän lehti

29.1.2020