Kolumnit

Sihvonen: Jukka Jaloselle olisi käyttöä NHL:ssä

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Katselen hämilläni NHL:n itäisen ja läntisen konferenssin finaalipelejä. Lännen sarjassa Tampa Bay Lightningin ja New York Islandersin kesken pelataan hyvinkin erinomaista lätkää, kiitos Tampan, osin Islandersinkin. Sen sijaan idän sarja Vegas Golden Knightsin ja Dallas Starsin kesken on kuin jotain 90-luvun pystysuunnan retrojääkiekkoa, jossa lyödään laimin liki kaikkia mahdollisia universaaleja joukkuepallopelilakeja.

Oikeastaan pöyristymiseni alkoi jo siitä, kun seurasin verrattain tarkasti Columbus Blue Jacketsin otteita kesän ja syksyn taitteen NHL-kuplan otteluissa. Sinitakkien suomalainen GM Jarmo Kekäläinen ei ole sitten Erkka Westerlundin ja Raimo Summasen onnistunut eri joukkueidensa valmentajavalinnoissa. Mitä tulee pelin valmentamiseen, Blue Jacketsien koutsi John Tortorella on kehnoin kaikista Kekäläisen alaisista kautta aikain.

 

Suomi on taktisesti jääkiekkoilun edelläkävijämaa. Olettaisi, että Kekäläinen siltä pohjalta ja kokemuksella pitäisi huolen, että hänen vetämässään seurassa pelattaisiin edes säällistä kiekkoa.

Suomalaisen peli-identiteetin, Meidän pelin, puolesta puhuu jännittävä NHL-seikka. Lännen toinen finaalijoukkue Tampa Bay pelaa aina niin halutessaan suorastaan kopiota Meidän pelistä, kopiota, joka on paikoin jalostettu Meidänkin peliä pidemmälle, mitä tulee pelinvälineen hallintapelaamiseen.

En ole vieläkään päässyt siitä yli, kun Leijonien edellinen päävalmentaja Lauri Marjamäki julisti ennen syksyn 2016 maailmancupia, ettei pienessä pohjoisamerikkalaisessa kaukalossa voi tehdä peliä sentterin ja ylipäätään keskustan kautta. Kyllä voi! Tampa Bayssa voi puolustaja toisinaan vieläpä valita, syöttääkö keskustaan sentterille vai ”varasentterille” eli toiselle puolustajalle.

Kyseisessä maailmancupissa katsojia viihdytti pohjoisamerikkalaisten nuorten pelaajien joukkue railakkaalla ja pidäkkeettömällä pelaamisellaan. Molemmin puolin Atlanttia jääkiekkoilun muka-asiantuntijat olivat näkevinään, että siinä pelitavassa oli lätkän tulevaisuus ja evoluution kärki. Ei ollut, tietenkään.

Hetken pelitavat menivät aivan sekaviksi NHL:ssä. Meillä täällä Härmässä ihasteltiin, kun Kärpät pelasi mestaruuskautensa 2017–2018 runkosarjan – huomatkaa, vain runkosarjan – ottelut silloista NHL-lätkää kopioiden, toki suomalaisin kiekkokontrollimaustein. Se pelitapa oli ja meni, niin NHL:ssä kuin Suomessakin. Nyt NHL:ssä edetään vauvanaskelin kohti järkevämpää jääkiekkoa.

 

Jääkiekkoilussa pelikirjan merkitys on valtava. Kun Nuoret Leijonat pelasi Jussi Ahokkaan ensimmäisellä päävalmentajakaudella heikkoa pelitapaa, se teki jopa Miro Heiskasesta kehnon pakin. Nyt Heiskanen loistaa Dallasin riveissä. Jos Heiskasella olisi ollut lykky päätyä Tampa Bayhin, hän olisi tällä hetkellä Viktor Hedmanin pakkiparina melkeinpä maailman paras jääkiekkoilija.

Mainittu Hedman on vuorostaan maailman tyylikkäin jääkiekkoilija. Hän kiekkokontrollioperaationsa Tampa Bayn takalinoilla ovat taidetta. Ville Niemistä mukaillakseni Hedman pelaa kuin tupakki suussa, kiire ei ole missään kohtaa mihinkään. Mikäs on pelatessa, kun päävalmentajana on NHL:n paras pelin valmentaja Jon Cooper.

Onko koko kiekkomaailman paras pelikirja Jukka Jalosella vai Cooperilla, se on makuasia. Pidän Cooperista sikäli enemmän, ettei hänen pelitavassaan edes toisessa erässä kiirehditä pystyyn. Toisaalta Cooper saattaa – ehkä lähikausien sarjoista yllättävien putoamisten kavahduttamana ja sitä varten peliä monipuolistettuaan – säätää yksittäisen koko ottelun pelisuunnitelman hieman kiivaammaksi pelaamiseksi. Siihen Jalonen ei sorru oikeastaan koskaan.

 

Sanon suoraan sen olevan vitsi, ettei Jalonen ole saanut ja onko edes saamassa saumaa koutsata NHL:ssä. Kekäläisen kutsun varaan en laske mitään, hänen GM-pelikirjassaan itse peli on sivuseikka, (Meidän) peli on hänelle kiinaa.

Jos perustettaisiin arvovaltainen puolueeton eri joukkuepallopelien johtavien asiantuntijoiden kokoonpano kiistelemään ja arvioimiaan eri pelien kärkisarjojen pelaamisen taktista tasoa monipuolisin yhteismitallisin mittarein, olen varma, että perää pitäisi NHL.

Minulla on tulla painajaisuniin se, miten Sinitakkien pakki haki kiireellä kiekon, nosti päänsä hätäisesti pystyyn, etsi summittaisesti katseellaan sieltä täältä jonkun satunnaisesti kaukana vapaana olevan hyökkääjän ja lähetti tälle kovan syötön ilman vähäistäkään idean tynkää, miten se hyökkääjä siitä sitten jatkaa peliä sen syötön saatuaan.

Sääliiköhän Hedman tuollaista Sinitakkien pakkia? Jos Hedmanin pitäisi pelata samoin, arvelen, että hän ripustaisi mieluummin hokkarit naulaan.

Päivän lehti

23.9.2020

Fingerpori

comic