Kolumnit

Juuso, Viltsu ja Bobby – way to go!

 

Eri jääkiekkoseurojen juniorituotannon laatua mitataan muutamilla asioilla. Ennen muuta sillä, missä määrin seura kykenee nostamaan omista riveistään pelaajia SM-liigajoukkueeseen. Toisesta mittarista käy menestys C-, B- ja A-junioreissa. Kolmas oiva indikaattori on se, montako pelaajaa kustakin organisaatiosta pelaa eri nuorisomaajoukkueissa.
 
Näillä kaikilla tarkastelutavoilla arvioiden HPK:n juniorimylly on kovassa iskussa. Kerhossa on nostettu lähivuosina hyvin omia nuorukaisia liigarinkiin; B- ja A-junioreissa on kahmittu viime sesonkien aikana useita mitaleja, tällä hetkellä C- ja B-nuoret pelaavat tiivistettyjä SM-sarjoja ja A-nuoret on tunnetusti ja sensaatiomaisesti ikäluokkansa sarjakärki.
 
Oma lukunsa on se, juuri nyt päättymässä oleviin nuorten MM-kisoihin valittiin peräti kolme pelaajaa Pallokerhosta. Juuso Vainio, Robert Leino ja Ville Järveläinen ovat kaikki puhdasverisiä hoopeekoolaisia aivan pienestä pitäen. Ainoastaan Jokereista Nuorten Leijonien kokoonpanoon mahtui enemmän pelaajia HPK:sta, ja sekin joutuin pitkälti siitä, että joukkueen apuvalmentajana toimii Narrien liigajoukkueen valmentaja Tomek Valtonen. Muutamat strategiset pelaajavalinnat selvästi painottuivat Jokereihin sen tähden, että Valtonen tuntee läpikotaisin omat pelaajansa. Tässä on osasyy Nuorten Leijonien romahdukselle, kaikki pelaajavalinnat eivät menneet nappiin. Toki myönnän, että jos minä olisin ollut Nuortenleijonien apuvalmentaja, olisin niin ikään ottanut mukaan lisää pari omaa pelaajaani kuten Heikki Liedeksen ja Henri Allenin.
 
Järveläinen ja Leino (sekä Liedes ja Allen) ovat sitä hyvää puuta, joka on saanut voittavan lähdön uralleen Tapio Kami Järveläisen maineikkaasta kiekkoakatemiasta.
 
 
Robert Leino
Robert Leino taisteli itsensä hienosti sisään Nuorten Leijonien joukkueeseen. Leino lähti taistoon melkoiselta takamatkalta. Muistan, kun Leino pääsi vasta kolme kautta sitten ylipäätään ensimmäistä kertaa pukemaan minkään sortin Leijonapaitaa päälleen.
 
TPS:n nykyinen päävalmentaja Juha Pajuoja arvosti hieman erilaista pelaajatyyppiä, kun hän valmensi Pikkuleijonien ysikolmosten ikäluokkaa. Lopulta Pajuojankin oli taivuttava antamaan Leinolle näyttöpaikka, kun Leino dominoi B-junioreiden SM-sarjaa muutama vuosi sitten mennen tullen.
 
Leinon paikka ei ollut kirkossa kuulutettu nytkään nuorten kisoihin. Kamelinselkä katkesi viimeisessä harjoituspelissä USA:ta vastaan, päävalmentaja Harri Rindellillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa Leino lopulliseen joukkueeseen, siksi hienosti nuorukainen mylleröi pelissä sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan.
 
Leino on pelaajana klassinen taitosentteri, jonka pääavut ovat syöttämisessä ja ylipäätään pelin tekemisessä, mutta ei maalintekokaan hänelle ole vierasta.
 
 
Ville Järveläinen
Ville Järveläinen on erittäin monipuolinen peluri. Järveläinen on kuitenkin Leinoa leimallisemmin hyökkäyssuunnan pelaaja. Järveläinen on nykyään laitahyökkääjä, mutta häneltä luonnistuu myös keskushyökkääjän tontti, pelipaikka, jolla hän on pelannut suurimman osan junioriurastaan. Katsoin tarkasti Järveläistä kaudella2009-2010 B-junnuissa ja oivalsin, että hänen potentiaalinsa pitää käyttää ja vapauttaa enemmän tuhotöihin vastustajan kenttäpäätyyn kuin oman maalin suojeluun. Johtopäätökseni oli siirtää Järveläinen keskushyökkääjästä laitahyökkääjäksi.
 
Järveläisen maagiset otteet jäällä laitahyökkääjänä voimisteluttivat sen jälkeen ajatteluani paitsi jääkiekkovalmentajana myös johtavana jääkiekkoanalyytikkona. Päässäni syntyi uusi pelipaikkakategoria: keskushyökkääjän tavoin operoiva laitahyökkääjä.
 
Muistattehan huikean hyökkäyskolmikon Eero Somervuori – Tommi Santala – Antti Miettinen Pallokerhosta? Tämän suomalaiskolmikon tasolle oranssimustissa kautta aikojen on yltänyt ainoastaan trio Järveläinen – Otto Paajanen – Teemu Rautiainen, kun toki suhteutetaan sarjatasot niin, että edelliset pelasivat liigaa ja jälkimmäiset A-junnujen SM-liigaa. Järveläisen, Paajasen ja Rautiaisen yhteinen pelisuoritus toissakauden Antti Pennasen Kerhon A:ssa oli ikimuistoinen ja unohtumaton. Tärkeä osa hyökkäysvitjan operointia oli juurikin se, että Järveläinen pelasi ketjussa eräänlaista laitahyökkääjän keskushyökkääjäpeliä määrätyillä kaukalon osilla. Ensi kaudeksi HPK:n liigajoukkueen täytyy kutsua Järveläinen kotiin Heinolan Peliitoista.
 
 
Juuso Vainio
Juuso Vainio on prototyyppi nykyaikaiselle puolustajalle. Kaikkien hämeenlinnalaisten Vainiota nuorempien junioripakkien kannattaa katsoa tarkasti Juuson pelaamista. Keskiössä on: syöttäminen. Kerhon peli-identiteetti junioreista liigajoukkueeseen perustuu viisikkopelille, jossa pelaamisen rakenne tuottaa ennakoivasti kiihtyvää pelinopeutta. Tämän pelaamisen nuori mestari on Juuso Vainio.
 
Olen näin jälkikäteen miettinyt, miksi Vainiosta tuli toistaiseksi paras pelaaja valmentamistani Mussukoista (vol.1 ja vol.2). Vastaus on hyvin yksinkertainen. Vainio omistautui enemmän kuin kukaan muu jääkiekkoilulle 24 tuntia vuorokaudessa.
 
Jos joku Mussukoista tai HPK:n nuoremmista junioripelaajista tahtoo mennä pelaajana Vainion ohi, konsti siihenkin on selvä, mutta ei tokikaan niin helposti toteutettavissa: on omistauduttava lajille Vainiotakin syvemmin läpi joka ikisen vuorokauden. Vainiolle elämä on vain aikaa, jota hän viettää pelien ja treenien välillä.
 
 
 
Petteri Sihvonen on hämeenlinnalainen jääkiekkoanalyytikko.

Asiasanat

Päivän lehti

6.4.2020