Kolumnit

Kaikuja norsunluutornista

 

Elämme kovia aikoja, ystävät hyvät. Vaikka ajoittain tuntuu siltä, että hukumme tavarapaljouden alle, olemme syvässä lamassa. Euroopan keskuspankissa liimaillaan lainahakemuksiin jatkopaloja, jotta biljoonien kaikki nollat mahtuvat paperille.
 
Onneksi meillä Suomessa on kaikki hyvin. Maatamme johtavat valistuneet yleisfilosofit, jotka saisivat Wittgensteininkin kalpenemaan kateudesta. Heidän partaveitsenterävistä aivoistaan ovat lähtöisin sellaiset kuolemattomat ajatukset, kuten janoisen pitää juoda, nälkäisen syödä ja työttömän mennä töihin.
 
Kun työn raskaan raataja herää yön pimeinä tunteina painajaisiinsa, hänen päähänsä saattaa putkahtaa kerettiläinen ajatus. Onko keisarilla vaatteita lainkaan? Onko keisari jo niin tyhmä, ettei hän edes itse älyä olevansa tyhmä? Onneksi nämä ajatukset haihtuvat päästä viimeistään silloin, kun työvuoron kolmas ylityötunti on menossa ja silmissä alkaa punaisten ja mustien pilkkujen kilpatanssi.
 
Haloo, onko norsunluutornissa? Kuulin, että työuria pitäisi pidentää ja kotiäitienkin mennä töihin, jotta markkinatalouden rattaat saisivat riittävästi rasvaa. Onko kukaan siellä huomannut, että kaikki kaupalliset ja kunnalliset liikelaitokset irtisanovat kilpaa työntekijöitään? Tänä vuonna on rikottu maaginen tuhannen yhteistoimintaneuvottelun raja. Kuinka työuraansa voi pidentää kuudella vuodella, kun joutuu taistelemaan kynsin hampain jokaisesta seuraavasta kolmesta kuukaudestakin, yhä uudestaan ja uudestaan? Kuinka hyvin hermo kestää onnekkailla, jotka saavat pitää työnsä, ja samalla tehdä niiden viiden toverinkin työt, joita tehostamisen taikasauva ihanasti kosketti? Kuinka meidän rouva voi mennä töihin, joita ei ole ja viedä lapset hoitopaikkaan, jota ei saa sadan kilometrin säteeltä? Haloo, miksi ette vastaa?
 
Vaikka everstiluutnantti Custerilla oli pimeät puolensa, hänellä oli jotakin, mitä nykyjohtajilta puuttuu. Kun Yhdysvaltojen sisällissodassa sotilasjohto pohti joentöyräällä päänsä puhki, voiko joen yli hädän hetkellä vetäytyä, Custer karautti ratsunsa virtaan ja paineli joen vastarannalle. Kun hän palasi takaisin, hän totesi tovereilleen ilmekään värähtämättä, että kyllä voi. Myöhemmin Custer ajautui intiaanihulluudessaan umpikujaan Little Bighornissa, mutta hän kärsi myös itse typeryytensä seuraukset.
 
Kenellekään ei varmasti ole yllätys, että armaat johtajamme ovat niin kaukana todellisuudesta, etteivät he enää ymmärrä arkipäivän vaikeuksista yhtään mitään. Kun seuraa heidän kohellustaan, voi vain todeta, että apina on apina vaikka sillä olisi puku päällä.
 
 
Juha-Pekka Koskinen on hämeenlinnalainen kirjailija