Kolumnit

Kantakuppilan kaipuu

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Mietelauselmat ja niitä sosiaalisessa mediassa jakavat ihmiset. Siinäpä kaksikko, jota en ymmärrä ja luonnollisesti sen vuoksi vihaan. Erityisesti Paulo Coelhon soopaa jakavat ja täten internetiä saastuvat somettajat saavat minut näkemään punaista.

Kuinka joku voi olla niin mielikuvitukseton, että ottaa toisen lausuman latteuden omaksi motokseen ja elämänsä johtolangakseen. “Se mikä tappaa ihmisen, ei ole jokeen putoaminen, vaan pinnan alla pysyminen.” Toivon todella, että näille aforistikoille ja heidän sanomansa levittäjille on helvetissä aivan oma synkkä lokerikko.

Kiukku latteuksiin kumpusi takaraivooni männä viikolla, kun luin Imagea sillä silmällä, että löytyisikö sieltä pöllittäviä eli paikallistettavia juttuideoita. Ei löytynyt, mutta löytyi artikkeli, jossa ihmiset muistelivat omaa kuopattua kantakapakkaansa, helsinkiläistä Coronaa. Tarinoita lukiessani havahduin kaipaamaan elämääni kantakuppilaa. Havahduksen jälkeen hymistelin tyytyväisenä Jörn Donnerin tutuksi tekemää hokemaa: lukeminen kannattaa aina. Minä, latteuksien vihaaja, mehustelin latteutta, kun sellainen kerran konkretisoitui elämääni.

Asumussijoillani Tampereella minulla oli monta vuotta kantakapakka, johon mennä iltaa viettämään. Baarin tekivät täydelliseksi henkilökunta, henkilökunta-alennukset sekä baarin nurkassa jököttänyt NBA Jam -videopeli, jota sai ilmaiseksi pelata. Ja ennen kaikkea se, että arki-iltoina kuppila oli kutakuinkin tyhjä.

Vaan sitten vaihtui henkilökunta ja katosi alennukset. Ilmeisesti raha rupesi kiinnostamaan omistajaa ja paikan henkeä muutettiin. Ihmiset tulivat ja pilasivat atmosfäärin sekä rikkoivat pelikoneen läikyttämällä kaljaa pelin nappuloille.

Vuosien suhde kuoli yhdessä illassa.

Samana iltana, kun näitä syvällisiä mietteitä pohdin, jouduin etsimään Hämeenlinnasta ajantappopaikan tunniksi. Paremmasta tietämättä suunnistin aseman lähistöllä sijaitsevan hotellin baariin kumoamaan tuopin.

Tuumin, että tässäkö on kesän kantakuppilani. Tähänkö viehtymykseni pikkuporvarilliseen elämään on minut kuljettanut? Takana on eläväiset ja elämää nähneet juottolat, edessä siintää kliiniset ja mukavat sohvat.

Ei jummijammi, kippis!