Kolumnit

Kaunis oli kerran Karjala

Vierailin puolitoista viikkoa sitten ensimmäistä kertaa Karjalan Koivistolla.

Sukellus sukuhistoriaan kiinnosti, sillä pappani ja hänen veljensä lähtivät vuosikymmeniä sitten evakkoina aloittamaan uutta elämää Kymenlaaksossa.

Matkailu avarsi. Olin kuullut lukuisia tarinoita läheisilleni rakkaasta ja historiallisesta alueesta, mutta mielikuvat rikastuvat ainoastaan kokemalla itse.

Ensimmäinen tunne oli kaihoisa suru. En tiedä, miltä Koivisto näytti vuosikymmeniä sitten, mutta katukuvasta ei ollut pidetty juuri huolta.

Suomenlahden koillisosissa sijaitseva öljysatama herätti ristiriitaisia ajatuksia. Mahdollinen työllistyminen ja ylipäätään kaikenlaiset elon merkit ovat hyvä asia.

Kun hiljaisella hiekkarannalla tuijotti kaukaisuuteen, toivoi, että öljytöiden aiheuttamat ympäristöriskit on minimoitu. Kaunis meri ansaitsee arvoisensa kohtelun.

Ränsistyneet rakennukset ja maassa lojuvat roskat olivat surullinen näky. Bussin ensimmäisellä pysähdyspaikalla vieressä savusi rähjäinen talo. Jäi kysymykseksi, oliko talo juuri palanut vai mikä oli rakennuksen tarina.

Unohduksen ja menneisyyden vastapainona esiin nousi satunnaisia hienoja, uusia rakennuksia. Monissa talouksissa puutarhoista oli huolehdittu, ja pihamaat kaunistivat näkymää.

Matkan aikana esille nousi mielenkiintoinen yhteys Hämeenlinnaan. Koiviston vuonna 1915 rakennetun ja sittemmin puretun rautatieaseman suunnitteli suomalainen arkkitehti Thure Hellström.

Hämeenlinnan rautatieasema valmistui 1921 Hellströmin Koiviston asemaa varten tekemien piirustusten pohjalta.

Vierailimme Koiviston kirkon museossa, jossa palasin hetkeksi takaisin Hämeenlinnaan.

Kun katselin kuvaa vanhasta Koiviston rautatieasemasta, identtisyys Hämeenlinnan rautatieaseman kanssa oli silmiinpistävä.

Menneisyyteen ei kannata hirttäytyä, mutta tietoisuus omista juurista on hyödyksi. Kun kuuntelin 90-vuotiaan isosetäni opastusta, ymmärsin hetken aikaa paremmin, mistä olen saapunut nykypisteeseen.

Kiihtyvällä kiireellä kulkeva nykymaailma ei tue hiljentymistä historiansa äärelle.

Kannattaa silti uhrata ainakin hetki elämästään vanhempien ja isovanhempien tarinoille. Vielä, kun se on mahdollista.

Tuoreimpia artikkeleita