Kolumnit

Keneltä kiroilu on pois?

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Nykyään nettikeskustelussa saa olla varovainen, ettei viestiin vahingossa livahda kirosanaa. Sanoistaan saa olla tarkka, sillä kun vastapuolen keskustelukumppanilta loppuvat vasta-argumentit, tartutaan usein kielenkäyttöön.

Jotkut kutsuvat sitä tone policingiksi eli sävyn kontrolloinniksi. Hyökätään sanojan sanoihin ja niiden sävyyn eikä sanojan viestiin. Varsinkin nuoret ja kiihkeät keskustelijat saavat usein osakseen paheksuntaa ja toppuuttelua. Tällaista käytöstä esiintyy myös netin ulkopuolella, paljon arkipäiväisemmissä tilanteissa.

 

Haluaisin todella ymmärtää, mikä kiroilussa on niin hiuksianostattavan karmeaa, mutta se on vaikeaa. Tottumattoman korvaan sanat voivat särähtää ikävästi, mutta mitä sellaista sanoissa loppujen lopuksi on, ettei niitä saisi päästellä. On vain sovittu, että tietyt sanat ovat “rumia”.

Pilkkanimet ovat asia erikseen, mutta jos tarinasta saa hauskemman käyttämällä esimerkiksi sielunvihollisen nimeä adjektiivin edellä, ketä se haittaa?

 

On tehty joitakin tutkimuksia siitä, että puhettaan kirosanoilla värittävän mielikuvitus olisi parempi ja hän olisi keskimääräistä fiksumpi ja luotettavampi, mutta maailman kiroilijoita katsoessa väitteestä on vaikea mennä takuuseen.

Kiroilu on kuin lukemista: voi se hyödyttää aivoja, mutta mieluummin sitä tekee tekemisen ilosta ja siksi luonnostaan.

Yhden tutkimuksen voin allekirjoittaa. Kipua kuulemma sietää paremmin, jos sadattelee menemään oikein olan takaa. Ainakin tilanteessa keskittyy johonkin muuhun kuin pöydänjalkaan lyötyyn pikkuvarpaaseen.

 

On tilanteita, joissa kiroilu on ehdottoman sopimatonta, mutta usein se voi laukaista jännittyneen tunnelman. Tuskin kukaan kiroilee presidenttiä Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla kätellessään, mutta myöhemmin boolin ääressä vieraat luultavasti puhuvat toisilleen rennompaan sävyyn.

Kun Kuopion Palloseura pari viikkoa sitten voitti jalkapallon suomenmestaruuden yli 40 vuoden tauon jälkeen, TV-haastatteluun napattu fani ei kyennyt säästelemään v-sanaa. Vuodatus aiheutti myötähäpeää netissä ja allekirjoittaneessakin, mutta pelissä oli valtava tunnelataus.

Tuskin haastattelu lisäsi vastustajajoukkueen pettymystä tai kuopiolaisten iloa. Kiroilu on suurimmassa osassa tilanteita sillä tavalla harmitonta ja yhdentekevää.

 

Kiroilu on monelle, varsinkin nuorille, normaali tapa. Lupaan lopettaa kiroilun sitten kun vanhemman väen rasistista kielenkäyttöä ei enää perustella tottumuksella ja pinttyneillä tavoilla. Emmeköhän me kaikki pystyisi muuttumaan niin halutessamme.

 

Kirjoittaja on Tampereen yhteiskoulun lukiossa tamperelaistuva 16-vuotias hämäläinen.