Kolumnit

Antilan kolumni: Kesämökki on monen sukupolven tavaravarasto

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Televisio tulvii erilaisia sisustusohjelmia, joissa yleensä kunnostetaan entistä ehommiksi suuria asuntoja kuten omakotitaloja, harvemmin kälyisiä yksiöitä.

Sisustusohjelmien katsominen on silti mukavaa viihdettä. Tosin niissä ei yleensä kerrota, kuinka paljon muutos tuli maksamaan ja kuka sen maksoi.

Viime aikoina televisiossa on etsitty Suomen kauneinta kesämökkiä. Ideana on esitellä useita kymmeniä kesämökkejä, joista tuomarit valitsevat finalistit. Yleisö pääsee äänestämään niistä varsinaisen voittajan.

Vaikkei kaikkia kilpailumökkejä ole vielä nähty, katsojat ovat jo reagoineet. Monia harmittaa se, etteivät esitellyt vapaa-ajanasumukset ole mitään mökkejä, vaan rannoille rakennettuja luksusomakotitaloja kaikilla herkuilla.

Ne eivät edusta keskimääräistä suomalaista hieman huvikumpumaista kesämökkiä. Harvemmin kesämökit ovat skandinaavisen askeettisesti, mutta isolla rahalla rakennettuja ja sisustettuja.

 

Vaikka suomalaiset kesäasunnot eivät aina luksusta olekaan, niiden varustetaso on vuosien saatossa noussut. Nykymökissä halutaan oleilla ympäri vuoden, joten sähkö ja lämpö pitää olla. Lisäksi veden pitää tulla ja mennä. Vedenkanto ämpärillä kaivosta tai järvestä ei enää kiinnosta.

Mökeillä on silti taipumus muodostua jonkinmoisiksi varastoiksi. Kun ehtii tiettyyn ikään eli edellinen sukupolvi alkaa siirtyä mananmajoille, tavaraa alkaa yhtäkkiä kertyä.

Kaikkea ei millään hennoisi pistää kierrätykseen, koska moniin tavaroihin liittyy muistoja. Ainakin pitää ensin miettiä, voiko näistä esineistä luopua. Mökki on kätevä sijoituspaikka niille. Sitten ne vain jäävät paikoilleen.

 

Perikuntamme kesämökkinä toimi taannoin vanhempiemme omakotitalo Hauholla. Se oli ennestäänkin täynnä tavaraa, olihan äitini esimerkiksi säilyttänyt kaikki mahdolliset muovirasiat. Niitä oli ulkorakennuksessa tuhatmäärin.

Sitten kuoli muutamia muita sukulaisia, joilla myös oli paljon tavaraa. Ongelma ratkaistiin siirtämällä ne Hauhon taloon.

Sanotaan, ettei maaseudulla saa omakotitaloja kaupaksi, mutta meidän romuvarastomme myytiin ehkä hieman yllättäenkin. Siinä sitten lähti tavaraa kaikkiin suuntiin, myös siirtolavalla kaatopaikalle, vai mitä jätehuoltoalueita ne nykyään ovat.

Niin kova on kuitenkin luopumisen tuska, että oli pakko vuokrata varastotila, jossa tavarat odottavat nyt, jos niille ehkä mahdollisesti joskus vielä olisi käyttöä.

 

Niin paljon kuin konmarittamisesta nykyään puhutaan, meitä tavaran rakastajia on ilmeisen paljon, koska uusia vuokravarastoja nousee jatkuvasti. Se näyttää olevan nouseva ja hyvä bisnes.

Sinänsä hölmöä maksaa toista sataa euroa kuukaudessa siitä, ettei pysty luopumaan tavarasta. Ehkä jo syksyllä vuokraan sen sijaan kirppispaikan.

Kirjoittaja on ansaittuja eläkepäiviään viettävä Hämeen Sanomien pitkäaikainen toimittaja.

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic