Kolumnit

Kielikolumni: Kuri ja järjestys

”Mutta tuo, jota te nimitätte pokkuroinniksi, on kurin ulkonainen tunnus, ja sen puuttuminen merkitsee kurin puuttumista.” Näin moittii Rokkaa majuri Sarastie Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa.

Rokka on juuri kieltäytynyt tottelemasta luutnantti Lammion käskyä asetella rangaistukseksi pieniä pyöreitä kiviä polun varteen.

Olen ollut tammikuun ajan opetusharjoittelussa peruskoulun yläasteella.

Kuri, järjestys, tai niiden puute, ovat tulleet niin sanotusti iholle.

Olen alkanut pohtia, mitä kuri ja järjestys oikeastaan tarkoittavat.

 

Sanakirjan mukaan kuri saattaa juontaa juurensa sanasta kuru, joka on tarkoittanut kapeikkoa. Kuri-sanan käyttö kapeikon merkityksessä on tuttu navetoista. Kuri on ollut aidattu alue, joka ohjaa lehmät laitumelta navettaan. Kuri on siis kapeaan tilaan asettamista: siinä pysytään rajojen sisällä.

Järjestys puolestaan on johdos sanasta järki, eikä sen merkitys ole muinoin viitannut henkisiin prosesseihin. Sen sijaan se on tarkoittanut riviä. Näin ajatellen kurin ja järjestyksen yhteys on ilmeinen: kurin kapeikossa pysyttäessä pysytään myös rivissä, siis järjestyksessä.

Julkisessa keskustelussa kurista, etenkin siitä, miten se kouluissa toteutuu, on tullut kiistakapula. Kuri koetaan usein kielteisenä, turhana pokkurointina. Toisaalta kurin perään myös haikaillaan.

Nettihaku antaa tällaisia osumia: Ennen vanhaan kuri pysyi kouluissa pitämättäkin. Nykyään kouluissa on liian löysä kuri.

 

Oma jaksoni yläasteella on saanut pohtimaan kuria siinä mielessä, millaisia valtasuhteita se pitää sisällään. Kurihan on ylhäältä asetettua. Kapean tilan määrittelee se, jolla on käsissään valta. Tilaan asetetut ovat vallankäytön kohteita.

Pokkuroinniksi mielletyt käytännöt herättävät kohteissa kapinaa, etenkin aikoina, jolloin koulun pyrkimyksenä ei ole vain järjestyksen omaksuminen vaan myös kriittiseen ajatteluun kannustaminen.

Jonkinlaista järjestystä olisi kuitenkin hyvä pitää yllä. Anarkistinen kaaos kolmenkymmenen oppilaan ryhmissä ei ole kenenkään etu.

 

Tuomas Nevanlinna kirjoitti hiljattain kolumnissaan, että kun kurinpito päättyy, auktoriteetti voi alkaa. Kurin sijaan opettajan auktoriteetti voisi siis saada oppilaat toimimaan mielekkäästi.

Auktoriteetti tulee latinan sanasta auctor, ’tekijä’, ’mestari’.

Tekijän seuraaminen tuntuukin luontevammalta kuin kurinpitäjälle pokkurointi. Tuntemattomassa vänrikki Koskela nautti auktoriteetin tuomaa arvostusta, siinä missä Lammio menetti omansa kurittamalla.

Myös yläasteella tekijää kuunnellaan. Mikä ilo onkaan nähdä lasten työskentelevän innostuneina kohti omaa tekijyyttään, vailla kurin kuristavaa otetta.

 

Kirjoittaja on kielenkääntäjä ja opettajaopiskelija.