Kolumnit

Kiihdytkö nollasta sataan nopeammin kuin autosi?

Kauan mun pinnani kesti/mutta viimein mä päätin näyttää/ja hevosvoimia käyttää.

Autonkuljettaja esteli viikonloppuna poliisiautoa ohittamasta omaa pirssiään eikä meinannut päästää ”maijaa” takaisin kaistallekaan. Vauhtia oli jopa 140 kilometriä tunnissa ja vastaan oli tulossa rekka.

Kuulostaako amerikkalaiselta elokuvalta? No, kohtaus ei ollut elokuvasta Hurjapäät vaan 10-tiellä sattunut välikohtaus Hämeenlinnassa. Syy: Kuljettaja halusi hieman kiusata ohittajaa.

Poliisin tiedotteesta ei selvinnyt, millaisella autolla tai ajokokemuksella kuski oli liikenteessä.

Se kuitenkin paljasti, millainen mielenlaatu kiusaajalla on.

Minä vedän nasta laudassa/huilataan vasta haudassa.

Välinpitämättömyyttä tai silkkaa rattiraivoa ei voi huumorilla kuitata.

Loukkaantuminen tai pahimmillaan hengenlähtö on usein pelottavan lähellä, kun liikenteessä aletaan leikkiä. Hyvin nopeasti tuloksena on itku pitkästä ilosta. Sen unohtavat usein myös ne kuljettajat, joiden pitäisi käyttäytyä kuin aikuiset.

Rattiraivoajien lahkoon kuuluvat kuljettajat, jotka kiihtyvät nollasta sataan nopeammin kuin ajoneuvo – eikä ole väliä, onko ratin takana ekstrovertti tai introvertti.

Rationaalinen ajattelu sumenee. ”Väärinajajia” on muistettava ainakin erilaisilla sormimerkeillä tai töötin aggressiivisella rummuttamisella. Tavallaan siinä toteutuu idea, mitä varten torvi kehitettiin autoon alun perinkin: varoittamaan vaarasta.

Tuntomerkkeihin kuuluu myös ajotapa, jolla osoitetaan mieltä:

Ajetaan edessä olevan persuuksiin kiinni. Vaihdetaan kaistaa salamannopeasti ja kiilataan eteen välittämättä turvavälistä. Hidastetaan sen verran, että pissapoika voidaan tyhjentää takana olevan tuulilasiin. Kaahataan sen jälkeen kohti auringonlaskua ja ollaan itseensä sangen tyytyväisenä.

On monta koittajaa/jotka kyllä ajaa kovasti/mutta enpäs löydä voittajaani.

Miltäköhän edellä mainittu ohitus näyttäisi esimerkiksi kaupan kassajonossa?

Liikennepsykologi Mika Hatakan mukaan (IL 19.6.) tuntemattomalle autoilijalle on useimmiten helppo suuttua, sillä hän on tuulilasin takana kasvoton. Kassajonossa raivoamisella menettää taas omat kasvonsa.

Lainaukset ovat Simo Salmisen kappaleesta Alle lujaa (1969).