Elina Pajunen
Kolumnit

Kolumni: Ajatukset puhuvat joskus puuta heinää, eikä itseä kannata aina kuunnella

Olipa kerran nuori tyttö, joka vihasi kaikkea. Vihasi opintojaan, vihasi läheisiään, vihasi kotikaupunkiaan ja ehkä ennen kaikkea itseään. Kun hän kirjoitti ylös kaiken mieleenjuolahtavan vihattavan, listaa kertyi seitsemän sivun verran.

Samoihin aikoihin tyttö pani merkille, että pään sisällä, ajatuksissa työskenteli aina valpas kommentaattori. Mitä ikinä tyttö tekikin, kommentaattori totesi: Mikä idiootti! Kymmeniä kertoja päivässä: Mikä idiootti!

Vaikeahan sellaisessa on mieltä valoisana ja avoimena pitää.

Onnekseen tyttö alkoi hiljalleen kyseenalaistaa kommentaattorin vankkumatonta mielipidettä, sanomaan vastaankin. Ei pidä paikkaansa! Ei voi pitää aina paikkaansa. Olen tehnyt parhaani ja tämä riittää. Olen ihan ookoo.

 

Tyttö ei ollut eikä ole ainut kaltaisensa. On enemmän kuin tavallista, että itseä moittivat ajatukset tahtovat temmata ylivallan. Ne voivat ruoskia tehdyistä tai tekemättömistä töistä tai muuten yrittää kaikin voimin vakuuttaa omasta huonommuudesta. Epäonnistumisesta, kelpaamattomuudesta, arvottomuudesta.

Ja aivan kuin tämä ei olisi tarpeeksi, mieli alkaa etsiä ja havaita näitä väitteitä tukevia asioita. En osaa, en kelpaa, en riitä.

Kun joku kävelee ohi omissa ajatuksissaan, tulee ohitettu vakuuttuneeksi siitä, että itsessä on jotakin vikaa. Tai kun joku kiireissään unohtaa lupaamansa asian, se on ilmiselvä todiste siitä, että henkilö tarkoituksellisesti haluaa minulle pahaa.

Tai kun itse ei kaikessa väsymyksessään pystykään saavuttamaan tavoitteitaan, voi olla lähes varma siitä, että on tuomittu aina epäonnistumaan.

 

Mieli suuntautuu siihen, mihin se on tottunut ja menneiden kokemusten pohjalta oppinut suuntautumaan. Vaatii rohkeutta kyseenalaistaa ajatuksiaan ja tutkia, ovatko ne ihan sataprosenttisen varmasti totta – ja mitä jos eivät olekaan?

Luottamus parempaan ei aina tule annettuna. Aika usein sen eteen joutuu tekemään töitä. Monesti ensitöikseen on annettava potkut päänsisäiselle kommentaattorille.

 

Kirjoittaja on toimittaja ja ratkaisukeskeinen terapeutti.

Tuoreimpia artikkeleita