Kolumnit

Kolumni: Arkilahja – “Ei ehkä olisi pahitteeksi lisätä iloa arkeen”

Olen sillä tavoin suomalainen, että olen taipuvainen ajoittaiseen synkkyyteen. Huolehdin ja murehdin liikaa. Maailmantila, ruuhkavuodet ja kissan terveys valvottaa.

Vaikka melankolia itsessään ei ole vakavaa, on välillä tehtävä tehotreenejä, jottei alakulosta tule itseään toistava kierre. Erilaisia myönteisen ajattelun kikkakolmosia tarvitaan, sillä elämä on välillä mutkainen paikka.

 

Olen useasti kokeillut kymppihaastetta, jonka opin eräältä viisaammalta.

Kymmenen päivän ajan kirjoitetaan iltaisin kymmenen sinä päivänä iloa tuottanutta asiaa paperille. Tämän jutun juonella ei sinänsä herkutella, sillä niin yksinkertaisista aineksista se on rakennettu.

Kun tietää illalla joutuvansa liriin päivän hyviä asioita kirjoittaessaan, alkaa jo päivän aikana kiinnittää huomiota positiivisiin asioihin ja kas – ajattelu suuntautuu myönteisemmin, ja sitä huomaa ympärillä eri asioita kuin ennen.

Myös mielikuvaharjoittelu toimii ihan kotioloissa ilman kummempia varusteita. Tarvitaan jokin ärsyke –kuvitellaan vaikka tilanne, jossa joulua siivotaan pois.

Mies kuskaa kiireessä harrastukseen lähtiessään ulos kuusen, jota kukaan ei ollut muistanut kastella viimeiseen viikkoon. Vaimolla ei ole mitään ongelmaa siivota viittä litraa neulasia ihan joka puolelta kotia pois, sillä samalla voi kuvitella, kuinka hän kaataa neulaset miehen päälle keskellä yötä.

 

Suosikkini ja eräällä tavalla inhokkini on vanha kunnon toisen asemaan asettuminen. Kyllä nimittäin ottaa päähän, kun hyvin alkanut kiukku alkaa laantua ennen aikojaan jos ymmärtääkin toisen näkökulmaa.

Hätätilanteessa on kyllä sallittua ottaa käyttöön jo lapsena opittu itkupotkuraivari.

Ajatusleikki yksilö–yhteisö–yhteiskunta toimii yllättävän monesti. On usein helpompi ymmärtää jotain äkkiseltään hämärältä vaikuttavaa ilmiötä tai mielipidettä, kun sen asettaa laajempaan kulttuuriseen kontekstiin.

Ja jos sattuu olemaan aikaa ajatella ennen kitkerää somepäivitystä, saattaa olla ettei päivitä ollenkaan, kun ymmärtääkin paremmin mistä jossain harmia tuottavassa asiassa on pohjimmiltaan kysymys.

 

Innostuin äskettäin lukemastani jutusta, jossa Ylen toimittaja päätti ryhtyä muuttumisleikkiin kolmen päivän ajaksi ja alkaa jaella kehuja kanssaihmisille roppakaupalla.

Juonipaljastus: toimittaja kehuu aiheesta X:ää eli tekee X:lle hyvää, mikä lisää X:n hyvinvointia, jolloin myös toimittaja voi hyvin ja lopussa kaikki voivat hyvin.

Itse olen sortunut jakelemaan kehuja huolimattomasti silloin tällöin tajuamatta, että varsinainen kehuspurtti se onnen tuo itsellekin.

 

Tapasin viime syksynä sattumalta junassa vanhan opiskelukaverin, jonka kanssa Hämeenlinna–Helsinki-välillä ehdittiin päivittää kuulumiset.

Pääteasemalla erotessamme tahoillemme hän huikkasi minulle heipat ja totesi puolihuolimattomasti: ”Sä olet sellainen arkilahja.” Arkilahja.

Ihana sana! Mitähän se tarkoittaa?

Ei ehkä olisi pahitteeksi lisätä iloa arkeen kulttuurissamme, jossa onni halutaan kätkeä melkeinpä itseltäkin. Arkilahjasta voisi tulla tänä vuonna uusi kikkakolmonen murehtimisen vastaiseen työkalupakkiin.

Ehkä sille löytyy merkityskin, kun kokeilee.