Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen
Kolumnit

Kolumni: Ehkä en olekaan asusteavuton, pukeutumispulmainen, vaatetusvajakki

Oikaisu: Hämeen Sanomissa maanantaina sivuilla B2–B3 julkaistussa jutussa “Yhden naisen sota tekstiilijätettä vastaan” oli sukupuolivirheellinen otsikko. Tai olisi ollut, jos juttu olisi kertonut minusta ja jos olisin hoksannut jo aiemmin selittää itselleni parhain päin, miksi kuljen aina vaan samoissa rytkyissä.

Moinen hoksaaminen on sentään aika elähdyttävä ja eheyttävä kokemus!

Ehkä en olekaan asusteavuton, pukeutumispulmainen, vaatetusvajakki. Jospa olen resurssiviisaudessa marinoitu kestävän kehityksen airut, ylikuluttamista vastaan taisteleva kaupunkisissi, joka on pukeutunut maastopuvun sijasta ikäloppuihin ainokaisiinsa: kauluspaitaansa (sininen), pikkunuhjuiseen pikkutakkiinsa (harmaa) ja millä hetkellä hyvänsä eli todennäköisesti hyvinkin nololla hetkellä ratkeaviin farkkuihinsa (entiset siniset).

 

Mitä harvemmin ostan uusia vaatteita, sitä parempi luonnolle. Kaksi kolmasosaa vaatteiden ja tekstiilien laskennallisista ympäristövaikutuksista syntyy jo tuotantovaiheessa. Yli 70 prosenttia kaikista vaatteista maailmassa päätyy kaatopaikalle tai poltettaviksi.

Ehkä ne minulta ostamatta jääneet on ostanut joku toinen, mutta entä sitten. Tämähän on minun sotani. Olkoon tämä myös rauhanomainen sota.

Siksi en aio tämän äänekkäämmin pikamuotia vastaan mesota. Että tehkää kuten minä, kuluttakaa vanhat vaatteenne huolella ja päättäväisyydellä loppuun ja jos ostatte niin mieluummin käytettyjä sitten.

Mitäpä se minulle kuuluu mitä toisilla on päällään. Kun ei edes näy. Olen nyt vakavissani: ei näy. Sama geenivirhe, joka estää ajattelemasta pukeutumista estää myös huomaamasta toisten pukeutumista. Paitsi ehkä silloin jos sitä ei ole.

 

Onpas sulla kiva pusero! Tuollaisia ihmiset sanovat toisilleen, olen kuullut. Hyvä kun sanovat. Hyvyyttä ja huomioimista ei ole tässä maailmassa liikaa. Ehkä itsekin saisin sanottua jos saisin huomattua. Oikein, oikein todella keskittymällä. Mutta se olisi kai sitten jostain toisesta keskittymisestä pois.

Kerran työtoveri sanoi nuo sanat sinistä värikkäämmästä kauluspaidastani. (Liekö tuo oikea asutermi? Vai, hyvänen aika, onko se paituli?) Hämmennyin niin, että jonkin ajan päästä aamustressissä työnsin käden tuon paidan ohuesta kankaasta läpi.

Rrrrits!! Se kuulosti entisestä kahden paidan omistajasta Tuomarin ääneltä. Mitäs aloit vaatteilla keikaroida.