Kolumnit

Kolumni: Eikö ehdokkaan nimi sano mitään? – Hyvä!

Sain lisää eurovaaliehdokkaita. Viikonloppuna tiedotti uusista meppikandidaateistaan vuorostaan Suomen Keskusta. Parlamenttiin pyrkivät muiden muassa Teuvo Hatva ja Raul Kajak.

Anteeksi kutka?

Teuvo Hatva, Kajaanista. Raul Kajak, Espoosta. Minunkin ääniäni kosiskelevat, koska eurovaaleissa on vain yksi vaalipiiri.

Juu en minäkään heistä mitään tiedä. (Tai siis nyt tiedän, kun googlailin. Ihan kelpo kavereilta vaikuttivat.)

Oudot ehdokasnimet ovat tanakan demokratian tukipilareita. Olisi karmea tilanne, jos vaaleista toiseen voisi valita vain samoista naamoista. Sellaisiakin yhteiskuntia on kokeiltu.

Eduskuntavaaleissa vaalipiirit ovat sentään tolkullisemman kokoiset kuin eurovaaleissa. Luulisi, ettei vieraita nimiä olisi niin paljon. Vaan mitä vielä!

Hämeen vaalipiirissä tähän mennessä julkaistuista täysistä listoista käy ilmi, että joukkueiden vaihtuvuus on ollut vaalikaudella melkoista. Demareilla on 14:stä vielä kahdeksan jäljellä, mutta perussuomalaisilla enää kuusi, kokoomuksella ja vasemmistoliitolla viisi sekä vihreillä vain neljä.

Demokratia voi siis paksusti. Ada Seppälä (kok.), Sari Sikkilä (ps.), Juha Ulmanen (vas.), Juha Tapiola (vihr.) – ave! Vaalikyynikot voivat pitää teitä taktisina täyte-ehdokkaina, mutta oikeasti olette demokratian gladiaattoreita.

Maailman ja maan muuttuessa vaalipiirit alkavat väkisin tuntua keinotekoisilta. Niiden uudistaminen on kuitenkin kaksisataa kertaa työläämpää kuin soten vääntäminen. Puolueiden omat intressit jarruttavat tehokkaasti.

Elettävä siis on tämän kaksikenttäisen Hämeen vaalipiirinkin kanssa. Lahdella ja Hämeenlinnalla, Päijät- ja Kanta-Hämeellä, ei ole ikinä ollut ihan luontevaa yhteyttä eikä yhteistä etua.

Eduskuntaan vakavasti aikovien on silti muistettava, että matkalippu Arkadianmäelle jää haaveeksi, jos ei saa kunnolla ääniä niin pää- kuin oikoradan varrelta.

Viime vaaleissa tuon oivalsi ja toteutti ehkä parhaiten Sanni Grahn-Laasonen (kok.), joka haali noin 7 500 äänestään peräti yli 2 400 sisar(puoli)maakunnasta. Tässä hämeenlinnalaisehdokkaat epäonnistuivat raskaasti, Tarja Filatovia (sd.) lukuun ottamatta.

Muistatteko mistä Päivi Räsänen (kd.) sai eniten ääniään? – Lahdestapa hyvinkin, yli kaksituhatta.