Kolumnit

Kolumni: Epähuomiossa Ed Sheeranin keikalle

Kuinkahan moni äiti tai isä päätyy ensi heinäkuussa Ed Sheeranin keikalle Malmin lentokentälle tahtomattaan?

Varasin jälkikasvun puolesta lippuja maailmantähden lisäkeikalle viikko sitten maanantaiaamuna. Pieni präntti eli lippujen varausehdot oli kiintoisaa luettavaa.

Ehdot ovat nimittäin huomattavasti tiukemmat kuin yleensä.

Lippuja sai ostaa vain neljä kappaletta kerralla ja niihin tulee ostajan nimi. Nimeäminen on toki tuttua muistakin tilaisuuksista, mutta tapahtuman järjestäjän eli Fullsteam Agencyn  asettamien ehtojen mukaan tällä kertaa nimet myös syynätään tarkoin.

Käytännössä tämä tarkoittaa  varausehtojen mukaan sitä, että kaikkien samassa varauksessa lippunsa hankkineiden tulee saapua keikalle yhdessä ja ainakin yhden henkilön sukunimen on oltava sama kuin lipussa lukee.

Esimerkiksi Metallican Kantolan keikalle voi ostaa kuusi lippua kerralla, eikä nimien tarkistamisesta mainita varausehdoissa mitään.

Tiukalla linjalla pyritään estämään lippujen hamstraamista ja trokaamista, eli ollaan keikalle haluavan fanin kannalta hyvällä asialla.

Sukunimien syynääminen on kuitenkin varsin vanhanaikainen tapa kitkeä trokaamista.

Minulla on sama sukunimi kuin lapsillani, mutta läheskään kaikissa perheissä näin ei ole. Puolisoilla voi olla eri sukunimi ja uusperheissä myös lapsilla vielä eri sukunimi.

Lippuun pystyy vaihtamaan ostotilanteessa nimen, mutta kuinka moni huomasi tehdä sen kiireessä? Sheeranin ensimmäisen keikan liput myytiin loppuun 20 minuutissa, ja siksi myös lisäkeikan lipunmyynnin alkaessa oli pakko olla nopea.

Täytyykö keikkareissulle ottaa jatkossa mukaan koko sukuselvitys, että pystyy todistamaan lippuhankinnan oikeellisuuden?

Entä mitä tekevät he, jotka eivät syystä tai toisesta pääsekään keikalle, ja haluavat päästä lipustaan eroon? Voiko lipun myydä vain sellaiselle henkilölle, jolla sattuu olemaan sama sukunimi kuin itsellä?

On myös täysin utopistista olettaa, että kymmenientuhansien ihmisten laumassa kaikki lippuporukat pysyvät koossa tai löytävät toisensa ja osuvat portille yhtä aikaa.

Elävässä elämässä voi käydä niinkin, ettei lippuihin präntättyjä nimiä ehditä tutkia porteilla kovinkaan tarkkaan. Mutta jos niin tehdään, lopputuloksena voi olla kaikkien aikojen kaaos.

 

Artikkelia muokattu 8.10.2018 kello 10.15. Korjattu virheelinen tieto siitä, että Ed Sheeranin keikan varausehdot olisi määritelyt lippujen myyjä eli Lippupiste oy. Ehdot on määritellyt tapahtumajärjestäjä Fullsteam Agency.

Tuoreimpia artikkeleita