Kolumnit

Kolumni: Eurooppalaiset jääkiekkopomot myivät pelin sielun

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Tampereella hierottiin alkuviikosta päätös, jolla saattaa olla kauaskantoisia seurauksia jääkiekon kehitykselle pelinä, ainakin “vanhalla mantereella”. Kun NHL:n lisäksi jääkiekon arvokisamitaleista mitellään kapeassa kaukalossa, isojen kenttien aikakausi lähenee vääjäämättä loppuaan.

Seurauksena on, että jokaisessa itseään kunnioittavassa jääkiekkomaassa uudet kaukalot rakennetaan kapeiksi. Miksi kukaan enää tulevaisuudessa rakentaisi menestyksen edellytyksiä tietoisesti isossa kaukalossa, kun kilpailu käy kovana juuri pohjoisamerikkalaismallisissa laatikoissa?

Pelin evoluutioon vastaaminen sääntö- ja infrastruktuurimuutoksin on oikea tie kehittää lajia. Pienten kaukaloiden päätöksessä peli jää kuitenkin lopulta paitsioon.

Jos joku väittää, että NHL:ssä pelataan parempaa jääkiekkoa kuin Euroopassa muusta syystä kuin siksi, että liigassa on parhaat palkkasoturit ja lääkkeet, ei hän luultavasti kiinnittänyt huomiota esimerkiksi tapaan ja taustoihin, joilla Suomi voitti juuri Vancouverin pienessä kaukalossa nuorten maailmanmestaruuden.

Tärkein syy kansainvälisten kiekkokaukaloiden pienentämiseksi on taloudellinen ja imagokysymys. IIHF:ssä ei enää haluta nähdä Pyeongchangin kaltaista haaleaa olympiajääkiekkoa ilman NHL-pelaajia. Ja kuten Tampereen areenan rakentaja Mika Sulin keskiviikkona huomautti, kapean kaukalon kanssa halliin voi saada jopa 500 maksavaa katsojaa enemmän.

Saadakseen parhaat mukaan lippulaivaturnaukseensa IIHF on joutunut tekemään kovia kompromisseja. Ennen kaukalopäätöstä IIHF antoi NHL-tuomareiden tuomita Kanadan ja Yhdysvaltain olympiaotteluita ja muutti turnausformaattia, jotta NHL-tähtöset eivät rasittuisi liikaa kesken kauden. Voi vain arvata, miten löysästi NHL:n hormonipakkauksia testattiin olympialaisissa, mitä tuli kaikkein tärkeimpiin dopingmetodeihin.

Mutta riittävätkö lopulta edes nämä Rene Faselin, Kalervo Kummolan ja kumppaneiden oraaliset kengänkiillotukset NHL:n olympiapaluuseen? Kaikkein suurimmat ongelmakohdat, jotka liittyvät rahanjakoon ja vakuutusmaksuihin, ovat vielä ratkaisematta.