Kuva: Pekka Rautiainen
Kolumnit

Kolumni: Hämeenlinnalle ei ole luvassa toista alueellistamisen kultamitalia

Käydessään Hämeenlinnassa vieraat muistavat tunnollisesti aina mainita HPK:n. Valtiosihteeri Risto Volasella oli Kerhon kultavuonna 2006 tuohon kliseeseen persoonaallinen ote.

– Täällä saadaan kultamitali myös alueellistamisessa, Volanen sanoi Hämeen Sanomien haastattelussa.

Tuolloin oli maakunnan pääkaupunkiin siirretty valtionhallinnon tehtäviä parinsadan henkilötyövuoden verran ja luvassa oli satoja lisää.

Tiistaina julkistettiin valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikosen ja Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Reinan selvitys uudesta valtion alueellistamispolitiikasta. Raportti auttaa ymmärtämään, miksi Vanajantien varteen pian nouseva uusi valtion virastotalo on kaupungille niin kova juttu.

Jos tuleva hallitus ottaa vaarin selvityksestä, ei Hämeenlinnalle ole luvassa uusia kultamitaleita. (HPK:ta siinä ei mainita.) Yksittäisiä voittoja on silti otettavissa.

Parikymmentä vuotta sitten kiihtynyt valtion yksiköiden alueellistaminen tarkoitti tuhansien työpaikkojen siirtämistä pois pääkaupunkiseudulta. Alkoi kuulua kitkerää kritiikkiä, että eipä se työpaikkajuna kovin kauas päärataa puksuttanut, vaan pysähtyi sangen usein Kanta-Hämeeseen.

Huipentuma oli eduskunnan tarkastusvaliokunnan lausunto vuonna 2011. Sen mielestä alueellistamisella ei ollut edistetty maan tasapainoista kehitystä, ja siirtoja oli “toteutettu ylivoimaisesti eniten Hämeenlinnaan”.

Hämeenlinnassa hymyiltiin muikeina. Hymyt olivat hyytymään päin valtion työpaikkojen vähetessä koko maassa yli 5000:llä vuodessa. Tämän vuosikymmenen alkupuoliskolla Kanta-Hämeestä oli kadonnut valtion hommia niin paljon, että edellä oli vain Uusimaa.

Tuli niitä tappioitakin: ei saatu maavoimien esikuntaa, tietotekniikkakeskusta, “peltipoliisikeskusta” eikä tuomioistuinvirastoa. Mutta mitalia ei pois oteta.

Ikosen ja Reinan viesti kuuluu: uusi alueellistaminen ei tarkoita virastojen vaan työn siirtämisestä. He puhuvat valtion tilojen yhteis- ja monikäyttöisyydestä sekä “paikkariippumattomasta työstä”.

Paikkansa työ kuitenkin vaatii. Sellainen tulee Vanajantielle, moderni ja moneen muovautuva työn paikka. Senaatti-kiinteistöt ei tietenkään tee uutta hyvää hyvyyttään vaan säästääkseen kiinteistökustannuksista.

Tontin löytänyttä kaupunkimme johtoa on syytä onnitella: pelikirjaa on luettu oikein.