Kolumnit

Kolumni: Ilmastonmuutoksesta piisaa jokaiselle jotakin

Kirjoittaja on ansaittuja eläkepäiviään viettävä Hämeen Sanomien pitkäaikainen toimittaja.

Voi että, kun olisi houkuttelevaa ryhtyä trumppilaiseksi. USA:n presidentti ei ota pulttia ilmastonmuutoksesta, koska hänellä on liukuva kanta koko hössötykseen. Hän epäilee, onko se ollenkaan ihmisen aiheuttama. Siksi päästörajoitukset ovat tarpeettomia ja silkkaa kunnon amerikkalaisten kiusaamista.

Muu maailma on eri linjoilla. Kun EU kieltää muoviset mehupillit ilman ja merien saastumisen takia, kyse täytyy olla tosi isosta ongelmasta.

Ankara aika vaatii uhrauksia myös kansalaisilta. Sen tähden meidän huushollin ilmastopaneeli sääti, ettei päiväntasaajalta kauppaan rahdattua ja halpuutettua lähiruokaa, banaania ja ananasta, enää pakata muovipusseihin. Hintatarra kiinnitetään suoraan hedelmään.

Näin silti, vaikka meidän muovit eivät päädy mereen, mutta pussittamaton hedelmä hiilineutraloi taloutemme kahden dieselauton päästöt.

Eikö muka? Joka tapauksessa suunta on oikea, se on linjassa EU:n kanssa ja nauttii laajaa kansainvälistä hyväksyntää.

 

Tänä syksynä kansakunta on osoittanut poikkeuksellisen laajaa metsäharrastusta. Mitä etäämmällä niistä ollaan, sitä pehmeämpiä puhutaan. Osa keskustelijoista on eksynyt metsään, vaikka ei ole siellä juuri käynytkään.

Kiivaimmat puheet metsätyön turmiollisuudesta kumpuavat hiilenmustan Helsingin joutilaisuusvyöhykkeen lattekuppiloista. Valtakunnan etevimmät metsäneuvojat saivat uutta pontta ilmastopaneelin visioimasta maailmanlopusta, jota kohti ihmiskunta vääjäämättä kulkee.

Mopo keuli taas kerran myös valtakunnan päämetsänhoitajaksi pyrkivältä Antti Rinteeltä (sd.).

Hän vaati hakkuiden tuntuvaa vähentämistä heti. Kun puoluetoveri Petri Vanhala Paperiliitosta älähti puolustaen väkensä työpaikkoja, Rinne vaikeni kuin maamyyrä.

Tosiasiassa hän haki konfliktia hallituksen suuntaan, ei hänellä aitoa huolta hiilinieluista ollut. Hänen kannattaisi hetken miettiä ennen kuin möläyttelee, jottei tovereiden tarvitsisi oikoa ja hävetä.

 

Vaikka reaalitaloudesta irtautuneet puunhalaajat väittävät suomalaisen metsänhoidon olevan syvältä, todellisuus on vallan toista. Metsät kasvavat enemmän kuin koskaan ja puuvaranto on suurin ikinä.

Jokaisen kaadetun puun tilalle viljellään viisi uutta, metsätalous täyttää kestävän käytön kriteerit. Metsänhoitoamme käydään ihailemassa maan ääristä ja oppejamme omaksutaan kehittyvissä metsätalousmaissa.

Toki metsänhoitajat ovat tehneet virheitä, mutta niistä on opittu. Vetelimpien soiden ojitukset ja rajuimmat uudistusmenetelmät on unohdettu.

Mitä hiilinieluihin tulee, Suomen ei pidä kantaa koko maailman taakkaa. Kun muut yltävät tasollemme, katsotaan sitten lisää.

 

Sitä paitsi luonto korjaa ihmisen jäljet. Laajat ja parjatut uudistusalat, Osaran aukeat, lykkäävät nyt puuta niin pontevasti, ettei harjaantumaton silmä enää erota syväkynnön uurteita.

Lopetettuja sellutehtaita yritetään rakentaa uudestaan, koska niitä tarvitaan. Metsäpatruunoiden virhearvio käy kalliiksi kansantaloudelle.

Joissakin maissa heidät olisi talutettu tallin taakse, Suomessa heistä tehdään vuorineuvoksia.

Jukka Viitaniemi