Kolumnit

Kolumni: Janakkalassa ihmeellinen investointikiire

Janakkalassa on meneillään kunnan mittapuissa historiallisen suuren investoinnin, noin 90 miljoonan euron koulukeskusten suunnittelu.

Siihen nähden, että kyse on 16 900 asukkaan kunnasta, jossa veroprosenttikin on hinattu jo 21:een, on kriittisiä äänenpainoja kuultu hämmästyttävän vähän. Suurin parku on tainnut liittyä pikkukoulujen ympärillä taas kerran käytyyn lakkautuskeskusteluun.

Uudet koulukeskukset ja kouluverkon uudistaminen kirvoittivat kuntalaisilta vajaat sata mielipidettä tai muistutusta. Määrää pidettiin vähäisenä jopa kunnan sivistystoimessa.

Eikä janakkalalaispäättäjien investointi-innostus näytä rajoittuvan ainoastaan kouluihin, vaan viime viikolla tekninen lautakunta päätyi esittämään Tervakoskelle uutta uimahallia (9,55 miljoonaa euroa) sekä uutta terveysasemaa (4,19 miljoonaa euroa). Kiire olisi saada nämäkin ilmeisen pian.

Kun kunta ei itse pysty rahoittamaan kaikkia miljoonahankkeita eikä lainavaihtoehtoakaan pidetä realistisena, on rahoitusvaihtoehdoksi muodostunut muodikas kiinteistö-leasing.

”Uudet koulukeskukset ja kouluverkon uudistaminen kirvoittivat kuntalaisilta vajaat sata mielipidettä. Määrää pidettiin vähäisenä jopa kunnan sivistystoimessa.”

Tällä tavalla on rahoitettu muun muassa Hämeenlinnan Nummikeskus. Vertailun vuoksi: tämä lähes 900 oppilaan opinahjo tuli maksamaan noin 26 miljoonan euroa.

Leasing-mallia on kouluinvestointien yhteydessä pähkäilty myös Riihimäellä, jossa se ei kuitenkaan ole vakuuttanut päättäjiä. Kokonaiskustannukset 20 vuoden aikana ja elinkaarimallin mukaan toteutettuna olisivat nousseet liian korkeiksi. Käyttäjien kannalta suurimmaksi ongelmaksi leasing-mallissa nähtiin Riihimäellä käyttötalouden menojen kasvu. (HäSa 9.9.).

En millään tavalla pidä itseäni kuntatalouden asiantuntijana, ja silti janakkalalaispäättäjien ja -virkamiesten matematiikka hirvittää.

Kunta on strategiassaan linjannut, että se pyrkii olemaan vuonna 2030 paitsi 20 000 asukkaan kunta, myös kasvukäytävän toimiva keskipiste.

Pelkillä seiniin osoitetuilla miljoonainvestoinneilla – koettiin ne kuinka tarpeellisiksi hyvänsä – tällaisiin tavoitteisiin ei päästä. Maksajia ovat aina lopulta käyttäjät eli kuntalaiset.

Ihmettelenkin paitsi koulukeskusten hintalappua, myös sitä, millä tempulla muuttotappio käännetään sellaiseen kasvuun, ettei investointi-into lopulta kalahda omaan nilkkaan.